Kuva: Unsplash / Joakin Honkasalo
Meemit ovat tänä päivänä itsestään selvä osa visuaalista viestintää, ja “meemeilyn” ovat ottaneet omakseen myös poliitikot. Ovatko hauskat meemit tehokas tapa saavuttaa viestinnän kohdeyleisö, vai jääkö politiikan asiasisältö huumorin jalkoihin?
Mikä on meemi?
Meemillä tarkoitetaan internet-ilmiötä, joka leviää nopeasti internetin eri alustoilla ja saavuttaa suosiota internetin käyttäjien keskuudessa. Meemit voivat olla kuvia, animaatioita, videoita tai muita sillä hetkellä ajankohtaisia asioita. Kun arkielämässämme puhumme meemeistä, tarkoitamme kuitenkin yleensä nimenomaan kuvamuotoisia, somealustojen kautta leviäviä sisältöjä, jotka käsittelevät usein huumorin keinoin jotakin ajankohtaista aihetta tai ilmiötä.
Meemejä on ollut olemassa jo vuosikymmenten ajan, mutta räjähdyksen nimenomaan kuvamuotoisten internet-meemien määrässä aiheutti koronapandemia. Kun yhteiskunnan palvelut menivät ensimmäisenä koronakeväänä kiinni, ihmisillä oli yllättäen paljon enemmän aikaa myös somepalveluiden äärellä vietettäväksi. Meemeistä kiinnostuivat myös sellaiset ihmiset, jotka eivät olleet aiemmin olleet aktiivisesti osallistuneet meemikulttuuriin esimerkiksi jakamalla meemejä eteenpäin.
Tänä päivänä meemit ovat varsin arkipäiväinen viestinnän keino, ja niitä on helppo tehdä itse internetin meemigeneraattoreilla. Meemien avulla on helppo välittää erilaisia viestejä ja tunteita muille asiaan vihkiytyneille. Meemitutkija Saara Särmän mukaan meemejä kannattaakin opetella lukemaan, sillä kuvallisen viestinnän merkitys kasvaa tulevaisuudessa, ja yksittäisten meemien yhteyttä laajempiin yhteiskunnallisiin ilmiöihin on hyvä oppia ymmärtämään.
Kuva: Unsplash / Crystal Mapes
Meemien keinoin voi paitsi luoda yhteenkuuluvuutta oman viiteryhmän sisällä myös herätellä vastakkaisella tavalla ajattelevia näkemään oma näkökulma. Yhteiskunnallisia aiheita käsittelevien meemien sävy on usein sarkastinen, ja niillä voidaan myös provosoida ihmisiä, jotka eivät ole samaa mieltä meemin välittämästä viestistä (olen sivunnut tällaisia “epämukavia meemejä” aiemmassa kirjoituksessani ilmastoviestinnästä). “Myötäkarvaan silittely” ei siis ole millään tavalla meemien ydintä, mutta sellaisiakin meemejä, joilla ei pyritä kommentoimaan epämukavia yhteiskunnallisia kysymyksiä, vaan esimerkiksi elokuvia ja tv-sarjoja, on paljon. Instagramista löytyy useita tilejä, jotka on omistettu pelkästään esimerkiksi Taru Sormusten Herrasta -elokuvien tiettyjen kohtausten meemiyttämiselle. Tunnetuimpien meemitilien sisältöjä, tai meemien luojia, saattaa myös perinteinen media nostaa esiin, mikä luo edelleen keskustelua meemien käsittelemien aiheiden ympärille. Esimerkkinä tästä on Instagramin @pikakahvimemegirl-tilin ylläpitäjä Alma Tuuva, jonka luoman sisällön pääpaino on feminismissä ja kapitalismikritiikissä.
Poliitikkojen meemeily toimii, mutta ei ehkä tavalla, jolla sen pitäisi
Meemien voiman ovat valjastaneet käyttöönsä myös poliitikot. Sekä Suomessa että ulkomailla etenkin poliittisen kentän oikean laidan politiikot ovat osoittautuneet erittäin taitaviksi luomaan sisältöä, joka on tulkittavissa suoraan meemiksi, tai jolla on potentiaalia meemiytyä. Myös henkilöt voivat meemiytyä, ja näin käy politiikassa usein. Yhtenä esimerkkinä Suomesta voisi mainita kansanedustaja Teemu Keskisarjan, joka kommentoi syksyllä 2023 raflaavin sanakääntein opiskelijoiden toimeentuloa. Eduskunnassa pidetty puheenvuoro kimaltavista irtokynsistä ja räpsähtelevistä tekoripsistä meni välittömästi niin sanotusti viraaliksi. Keskisarjan puheesta kuvattu video levisi somessa kulovalkean tavoin, ja siitä kirjoittivat myös perinteiset mediat. Pian tavallisten ihmisten luomien Instagram-tarinoiden taustamusiikkina soi videon ääniraidasta sämplätty biisi, jolla on YouTubessa yli 129 000 toistokertaa.
Ulkomaiden osalta on erikseen mainittava Yhdysvaltain presidentti Donald Trump, joka on henkilönä meemiytynyt siinä määrin, että näen Instagram-feedissäni päivittäin useita häneen liittyviä meemejä (asiaan vaikuttaa toki myös Instagramin algoritmi, joka on kohdallani oppinut siihen, että olen ahkera sekä poliittisen että memeettisen sisällön kuluttaja).
Myös politiikan sisällöillä on siis valtava meemipotentiaali. Poliittisen viestin perille saamisen kannalta meemiytymisessä, ja tarkoituksellisessa meemiyttämisessä, on valtavasti hyötyjä. Humoristinen sisältö uppoaa vastaanottajaan helpommin kuin kuivan asiallinen sisältö, ja oikeisiin kanaviin jaettuna sisältö tavoittaa myös nuoria äänestäjiä sekä heitä, jotka ovat vasta tulossa täysi-ikäisiksi ja saamassa äänioikeuden. Näin vaalien alla huumorilla höystetyt vaalimainokset leviävät helposti myös niiden keskuudessa, jotka eivät kannata kyseisen puolueen arvoja ja tavoitteita. Tunnustan, että lähetin hiljattain kaverilleni kuvan eräästä mielestäni hupaisasta vaalimainoksesta, jossa esiintyvä ehdokas ei kuitenkaan edustanut minun arvojani tai poliittisia mielipiteitäni – kaverille jakamisen syynä oli siis puhtaasti oma huvittuneisuuteni ja mahdollisuus siihen, että sama asia huvittaisi ehkä kaveriakin.
“Poliittisen viestin meemiyttämisen vaarana on, että varsinaiset asiasisällöt jäävät vähemmälle huomiolle.”
Tällainen sisällön nopea leviäminen myös poliittisen vastapuolen keskuudessa luonnollisesti sataa suoraan puolueen laariin, sillä tällöin puolueen välittämää viestiä on saatu levittämään yhä laajempi joukko.
Se ei ole välttämättä yksiselitteisesti hyvä asia.
Poliittisen viestin meemiyttämisen vaarana on, että varsinaiset asiasisällöt jäävät vähemmälle huomiolle ihmisten naureskellessa ja pyöritellessä päätään tavalle, jolla asia esitetään, sen sijaan, että keskityttäisiin varsinaisiin asioihin. Pari vuotta sitten nauroimme Teemu Keskisarjan esiintymiselle eduskunnassa, mutta silloinkin (media)tila oltaisiin voitu käyttää hyödyllisemmin: keskusteluun senhetkisistä poliittisista päätöksistä, jotka liittyivät opintotuen leikkauksiin. En muista, että puheen päätyminen somekäyttäjien puhelimien ruuduille olisi herättänyt kansalaisissa mainittavan laajaa keskustelua opiskelijoiden asioista. Sen sijaan videota pyrittiin jakamaan eteenpäin mahdollisimman paljon, jotta Keskisarjan erikoista esiintymistä pystyttiin hämmästelemään joukolla.
Tällaisista meemeistä voidaan oppia, että meemi voi olla myös voimakkaasti kollektiivinen kokemus ja samanmielisten ihmisten yhteensaattaja. Mitä tulee poliittisista aiheista viestimiseen, ei ongelmana olekaan meemi itsessään viestintäkeinona, vaan se, että poliittisen sisällön meemiytyminen asiasisällön kustannuksella on tänä päivänä erittäin yleinen ilmiö. Poliitikkojen käyttämä kieli on usein kapulaista, ja on lähtökohtaisesti hyvä ajatus keventää politiikan viestintää tarvittaessa myös huumorilla – kunhan se tehdään niin, että samalla lisätään kansalaisten ymmärrystä poliittisesta vaikuttamisesta ja yhteisten asioiden hoidosta.
Katri Rantala on viestintäasiantuntija ja intohimoinen työelämän ilmiöiden ihmettelijä, joka haluaa tehdä viranomaisviestinnästä selkeää, saavutettavaa ja ihmisläheistä.