Site icon Piilo-osaajat

Ammattiviestijä on painonsa arvosta kultaa, ja sinunkin organisaatiossasi tulisi olla sellainen

Vihreä puhekupla jossa keltainen tausta

Kuva: Unsplash / Volodymyr Hryshchenko

Vaikuttava viestintä vaatii aikaa ja vaivaa, oli kyse sitten somepostauksista, markkinointivideoista tai mediatiedotteista. Organisaation viestintää ei kannata tehdä muiden työtehtävien ohessa vaan valjastaa tehtävään ammattiviestijä, jolla on mahdollisuus keskittyä täysipäiväisesti viestinnän kehittämiseen ja toteuttamiseen.

Monissa organisaatioissa ulkoista viestintää tehdään niin sanotusti “otona” eli oman työn ohessa. Kyseisissä organisaatioissa onkin saatettu huomata, ettei “otoilu” kanna hedelmää. Tiedotteet eivät mene läpi tiedotusvälineisiin, vaikka organisaatiolla on mielestään tärkeää kerrottavaa, tai viestinnälliset projektit tuntuvat kaatuvan ajan tai osaamisen puutteeseen. Jossain vaiheessa sitten kyllästytään hakkaamaan päätä seinään, ja todetaan, että organisaatioon tarvitaan täysipäiväisesti viestintää hoitava asiantuntija.

Viestintä ja markkinointi ovat suuria kokonaisuuksia, ja niihin sisältyy usein laajasti erilaisia tehtäviä. Sen vuoksi organisaation eri tehtävissä työskentelevät asiantuntijat eivät välttämättä pysty oman varsinaisen työnsä ohessa antamaan viestinnälle sen vaatimaa panostusta. Viestinnän vaatima panostus on myös pois asiantuntijan arvokkaasta työajasta, joka tulisi voida käyttää omien ydintehtävien parissa.

Ammattiviestijän hyödyntäminen onkin kannattava peliliike ainakin näistä syistä:

Kuva: Unsplash / Matthew LeJune

 

Kaikessa yksinkertaisuudessaan viestinnän vaikuttavuus paranee, kun viestintää päästetään tekemään siihen perehtynyt henkilö. Tiedotusvälineet julkaisevat useammin organisaation mediatiedotteita, somepostaukset tavoittavat enemmän yleisöä ja organisaation tarjoamat palvelut tunnetaan onnistuneen viestinnän ansiosta paremmin.

Kuitenkin myös viestintäasiantuntijan tehtävänkuvan tulee olla mahdollisimman selkeä. Jos erilaisia viestinnällisiä tehtäviä on paljon ja laajalla skaalalla aina somekanavien ylläpidosta markkinointivideoiden tekemiseen ja tapahtumatuotantoon, vaarana on, että työkentän monipuolisuus kääntyy itseään vastaan. Työrauha ja mahdollisuus keskittyä olennaiseen ovatkin myös viestintäasiantuntijan työn onnistumisen edellytyksiä. Siksi kannattaakin miettiä, voisiko työtehtäviä jakaa vaikkapa kahden tai useammankin viestinnän asiantuntijan kesken. Viestintäpalveluita voi myös hankkia ostopalveluna – esimerkiksi organisaation graafisen ilmeen suunnittelussa mainostoimiston apu voi olla korvaamatonta.

Kun viestinnän henkilöresurssit ovat kunnossa, on helpompi alkaa myös miettiä ja toteuttaa organisaation viestinnän tavoitteita. Niiden määrittelyyn palaan seuraavassa blogissani.

Katri Rantala on viestintäasiantuntija ja intohimoinen työelämän ilmiöiden ihmettelijä, joka pyrkii työssään tuomaan viranomaisviestintään ihmisläheistä otetta.

Exit mobile version