Site icon Piilo-osaajat

Osaaja pois piilosta – Virpin tarina

Virpi Naukkarinen on ollut Piilo-osaajien yhteisön aktiivinen ja energinen vaikuttaja. Nyt on Virpin vuoro kertoa, kuinka hän sai töitä Piilo-osaajien somenäkyvyyden ansiosta paikasta, jota hän ei olisi itse osannut hakeakaan.

Mikä sai sinut alunperin kiinnostumaan Piilo-osaajista?

Kuulin Piilo-osaajista ensimmäisen kerran työnhakuvalmentajaltani. Juttelin hänen kanssaan blogistani ja hän arveli, että Piilo-osaajien avulla saisin näkyvyyttä. Torjuin ajatuksen liittymisestä aluksi kokonaan. Ammatillinen itsetuntoni oli vielä heikko ja kauhistuin ajatusta, että olisin osaamiseni tai osaamattomuuteni kanssa kaiken kansan nähtävillä. Minulla oli kuitenkin meneillään blogiprojekti pelkojani päin menemisestä, joten en voinut kieltäytyä. Oli pakko liittyä.

Mitä halusit saavuttaa yhteisön avulla?

Tavoitteena oli saada työpaikka ja arvelin yhteisön olevan hyödyllinen sen suhteen. Ja niin olikin. Halusin toki myös saada uusia kokemuksia ja näkyvyyttä.

Miten nämä tavoitteesi toteutuivat?

Tavoitteeni täyttyivät ja ylittyivät! Lopulta työllistyin, kun minuun otettiin yhteyttä osaajaprofiilini Twitter-noston perusteella. Laitoin hakemuksen, kävin haastattelussa ja sain paikan. Sain työpaikkani puhtaasti Piilo-osaajien ansiosta. En hakenut töitä Helsingistä, joten en olisi muuten huomannut työpaikkailmoitusta.

Opin myös paljon uutta markkinoinnista, tapahtuman järjestämisestä, työkaluista (mm. Slack, WordPress) ja yhteistyöstä eri tahojen kanssa. Verkostoitumisen avulla myös näkyvyys kasvoi.

Mitä muuta yhteisö sinulle antoi?

Roppakaupalla rohkeutta, itsetunnon kohotusta ja vertaistukea. Itsensä markkinoiminen ja verkostoituminen on haastavaa, mutta siitä sai piirun verran helpompaa muiden Piilo-osaajien avulla. Esimerkkinä voisin mainita Uratehtaan järjestämän Walk for Jobs -tapahtuman. Oli helppo aloittaa keskustelu Piilo-osaajista rekrytoijien kanssa ja sitten jatkaa sujuvasti myös omista työllistymishaaveista. Piilo-osaajat on tullut minulle hyvin rakkaaksi yhteisöksi ja jatkan toiminnassa mukana edelleen. Olen yhdistyksen hallituksen jäsen ja varapuheenjohtaja.

Mitä sanoisit Piilo-osaajiin liittymistä vielä harkitseville?

Vaikka pelottaisi ja jännittäisi, niin suosittelen ehdottomasti! Aktiivinen osallistuminen toimintaan auttaa verkostoitumaan, puhumaan omasta osaamisesta ja saa hyviä ystäviä sekä vertaistukea. Piilo-osaajien mukana pääsee kokemaan uusia juttuja ja uudet kokemukset luovat rohkeutta ottaa haasteita vastaan.

Kirjoittaja Virpi Naukkarinen on tietojärjestelmiä ja IT:tä kaikkien kanssa puhuva osaaja. Intohimoinen asiakaspalvelun ja tiedollajohtamisen kehittäjä, joka esiintyy mielellään yleisön edessä. Yksi Piilo-osaajat ry:n perustajista, nykyinen yhdistyksen varapuheenjohtaja.

Exit mobile version