Intohimoa ei voi löytää, se voi vain löytyä

Matkalla oman intohimon löytymiseen avoin mieli on avainasemassa. Kriittinen ja vastaan hangoitteleva mieli estää näkemästä ovia, joita on avautumassa eteen. Joskus asioiden merkityksen ymmärtää vasta jälkikäteen, kuten kävi omalla kohdalla.

Kirjoitin taannoin siitä, kuinka oma intohimo on hyvä valjastaa työnhakuun kumppaniksi. Monilla työnhakijoilla tuntuu kuitenkin olevan vaikeuksia siinä, etteivät tunnista omaa intohimoaan. Siihen voi olla syynä se, että jää jumiin omiin ajatuksiin.  Tällainen jumittava ajatus on esimerkiksi ”ei minulla ole mitään kutsumusta” tai ”ei intohimo ole minun juttuni”. Joskus kuulen muiden puheista, että intohimon pitäisi olla jotain sellaista, mikä on ollut lapsesta asti. Muuten se ei ole oikea intohimo.

Aivan pienenä lapsena olemme toki aitoja itsejämme – meihin ei ole ohjelmoitu mitään odotuksia ja toiveita siitä, mitä meidän pitäisi olla. On totta, että sieltä löytyy vinkkejä meidän intohimostamme tai kutsumuksestamme, mutta ne voivat olla meiltä piilossa. Usein hienoissa tarinoissa intohimon löytymisestä on maininta siitä, että henkilöllä on ollut lapsena kiinnostus tähän asiaan. Näin ei kuitenkaan kaikilla ole ja se voi johtaa harhaan.

“Vasta työkokemuksen myötä ymmärsin, mihin haluan osaamistani käyttää.”

Oma intohimoni on löytynyt omasta mielestäni aivan sattuman kautta. Eksyin opiskelukaverin innoittamana informaatiotutkimuksen pääsykokeisiin ja opiskelupaikankin sain varasijalta. Opiskellessa sitten innostuin tiedonhallinnasta ja organisaatioista, mutta vasta työkokemuksen myötä ymmärsin, mihin haluan osaamistani käyttää. Toki voi näin jälkikäteen miettiä, että jo lapsuudessa minulla on ollut jotain tiedonhallintaan viittaavia taipumuksia, mutta eivät ne mitenkään selviä olleet.

Myös rajoittunut ajattelu voi olla esteenä intohimon löytymisessä. Voisi kai sanoa, että meillä kaikilla on jotain rajoitteita omassa mielessä. Niistä on hyvä jäädä itselle kiinni – huomata ne hetket, kun rajoitin lyö päälle – ja tulla tietoiseksi omasta ajattelusta. Aina kun huomaat kapinoivasi tai haraat vastaan, pysähdy. Tutkaile tilannetta. Onko asia varmasti niin? Voisiko asiaa miettiä myös toisin?

Intohimon löytämisessä on mielestäni vaikeinta ymmärtää se, että sitä ei voi löytää vaikka se voi löytyä. Haloo Helsinki!n kappaleessa ”Kuussa tuulee” on suurta viisautta: ”Jos lähden rakkautta etsimään, olen varma se ei vastaan tuu. Mut jos lähden vaan elämään niin saatan joskus rakastuu, ja uskon et asiat tapahtuu.” Asia on näin myös intohimon suhteen. Kun lähtee elämään – tekee asioita, jotka jännittää ja ehkä vähän pelottaakin – niin alkaa myös tapahtua. Ehkä eteesi tulee asia joka innostaa sinua niin, että huomaat poskiesi punoittavan ja sykkeesi nousevan.

Kannattaa myös tarkkailla, mistä asiasta innostuu niin paljon, että haluaa kertoa siitä myös muille. Jakaa artikkelin LinkedIn:ssä tai vaahdota kahvipöydässä. Ehkä sieltä jostain löytyy se oma intohimon kohde.

Kirjoittaja Virpi Naukkarinen on pelkojensa kanssa tanssiva IT-orientoitunut tietoasiantuntija, joka aikoo parantaa organisaatioissa tiedon kulkua asiakasrajapintaan.