Kevään Osaamismarkkinat 2025 -tapahtuman kohderyhmänä olivat erityisesti 50+ työnhakijat ja alanvaihtajat. Tapahtuman teemana oli ”Muutos on mahdollisuus”, ja se tarjosi osallistujille tilaisuuden pysähtyä pohtimaan esimerkiksi omaa osaamistaan ja sen sanoittamista.
Erityisen mukavaa oli saada vieraaksi rohkeita alan- ja uranvaihtajia, joiden tarinoista toivottavasti moni kuulija sai rohkeutta toteuttaa omia haaveitaan. Minulla oli ilo ja kunnia haastatella upeat vieraamme.
Rohkeus muuttaa suuntaa
Oppimisympäristöjen muotoilija ja kasvatusalan ammattilainen Minna Lumme oli vuosien kehittämis- ja johtamistehtävien jälkeen hakeutunut Aalto-yliopiston jatko-opintoihin sisältöjen pariin, jotka olivat vetäneet häntä puoleensa jo pitkään. Minnan urapolusta muodostuu selkeä punainen lanka, ja oman punaisen langan kiteyttäminen onkin uranvaihtajalle tärkeää.
Minna korosti erityisesti rohkeuden merkitystä omien kiinnostuksen kohteiden seuraamisessa ja oman suunnan näkyväksi tekemisessä. Oman osaamisen sanoittaminen ja jakaminen voivat avata yllättäviä mahdollisuuksia: joskus oikea ihminen on kuulolla juuri oikeaan aikaan. Minna kannusti olemaan avoin ja näkyvissä, tarjoamaan työpanosta esimerkiksi projekteihin tai muihin lyhytaikaisiinkin tehtäviin. Kaikki ne kartuttavat osaamista ja tärkeää verkostoa. Myös toisten osaamisen huomaaminen, kannustaminen ja tsemppaaminen vahvistavat verkostoja. Minna nosti lisäksi esiin Julia Cameronin teoksen Tie luovuuteen, joka on hänelle ollut merkittävä inspiraation lähde ja sysääjä kohti rohkeita ratkaisuja.
Generalistin vahvuudet ja verkostojen voima
Kehätiedon projektipäällikkö Päivi Tuhkanen ja asiakkuuspäällikkö Jari Herrgård tunnustautuivat kumpikin generalisteiksi ja toivatkin esiin generalistien erityiset vahvuudet ja siirrettävän osaamisen merkityksen. Kumpikin on tehnyt useita urahyppyjä eri toimialoille. Päivi muistutti, että monipuolinen kokemus on erittäin arvokasta pääomaa, jota voi hyödyntää uusilla toimialoilla ja tehtävissä. Molemmat kannustivat tunnistamaan ja sanoittamaan omaa osaamista, esimerkiksi palautteen kautta: mistä aiheesta kaverit kysyvät juuri sinulta? Ja vaatimattomuus kannattaa heittää nurkkaan! Humanisteilla voi olla taipumus vähätellä omaa osaamistaan, tuntea suoranaista osaamishäpeää. Mutta osaamisen sanoittaminen konkreettiseksi auttaa näkemään oman, ainutlaatuisen osaamisyhdistelmän.
Jari kannusti myös kasvattamaan verkostoja esimerkiksi tapahtumissa ja webinaareissa. Ihmisiä voi lähestyä olemalla kiinnostunut heidän tekemisestään ja alastaan, ja pyrkiä antamaan verkostolle myös vastavuoroisesti jotain, esimerkiksi kiinnostavia keskustelunaiheita. Verkostot ovat avanneet Jarille ovia piilotyöpaikkoihin ja ne voivat tarjota henkistä tukea uramuutoksessa. Jos mahdollista, verkostoja kannattaa luoda jo ennen kuin työnhaku on akuuttia. LinkedIn koettiin erittäin hyödylliseksi työnhaun kanavaksi juuri verkostoitumisen kannalta.
Vieraidemme uratarinoista välittyi rohkea viesti, että muutos on väylä kohti omannäköistä uraa. Oman ytimen löytäminen ja kuunteleminen, verkostot, uteliaisuus ja turhan vaatimattomuuden ravistelu ovat avaimia, joilla voi avata ovia uusiin mahdollisuuksiin.
Kulissien takaa: mitä tapahtuma opetti minulle?
Osaamismarkkinat 2025 -tapahtuman järjestäminen oli minulle myös henkilökohtainen ja ammatillista osaamista kartuttava kokemus. Osallistuin suunnitteluun, juontamiseen ja fasilitointiin, ja samalla opin paljon uutta muun muassa Canvan käytöstä, tekoälyn hyödyntämisestä tapahtuman tunnusbiisin tekemisessä sekä haastatteluiden tekemisestä. Tämä prosessi auttoi minua vahvistamaan työnhakustrategiaani: olen esillä, tartun tilaisuuteen, opin.
Kiitos kaikille tapahtuman osallistujille ja erityisesti puhujille, jotka jakoivat arvokkaita näkemyksiään ja kokemuksiaan. Muutos on mahdollisuus ja rohkeus on uusi musta. Osaamisen näkyväksi tekeminen on teko, joka hyödyttää meitä kaikkia.
Anna Schier on opettajataustainen kaaoksenkesyttäjä, jolle pedagogiikka ja prosessit ovat pala kakkua. Hän innostuu, kun saa tuoda järjestystä, oivalluksia ja ripauksen huumoria samaan soppaan.
