Kuva: MrRomanelli / Pixabay
Käynnistin muutama viikko sitten Piilo-osaajien jäsenille LinkedIn-näkyvyyskurssin, jonka tiimoilta olemme puhuneet uskalluksesta kertoa ajatuksistaan julkisesti. Osaamisen esiin tuominen on muutenkin piilaritoiminnan ydin. Milloin itse uskalsin tulla esiin ja miksi uskallan olla siellä edelleen?
Rutiini turruttaa, väsymys on eduksi
Valmistumiseni lähestyessä päätin, että nyt minä tuuppaan itseni sinne LinkedIniin. Pakotin itseni kirjoittamaan yhden julkaisun viikossa. Häpesin jok’ikistä lyöntivirhettä ja päivitin selainta kauhuissani siitä, että joku tulisi kommentoimaan. Koin, että viestijäksi haluavana minun oli kuitenkin pakko julkaista.
Enää ei jänskätä. Käytän henkilökohtaista LinkedIn-tiliäni aika vähän, koska pyöritän työajallani työnantajani ja vapaa-ajallani Piilo-osaajien LinkedIn-tiliä. Julkaistessani omaan profiiliini en jaksa hirveästi ajatella: teksti syntyy sellaisena kuin se syntyy, lukaisen sen pari kertaa oikoakseni vähän taipumustani käänteiseen sanajärjestykseen ja sitten se lähtee. Usein käy niin, että ihmettelen joitain tunteja myöhemmin, miksi LinkedInissä on niin monta ilmoitusta.
Viimeksi olen jännittänyt jonkin julkaisua keväällä 2022 Piilo-osaajien blogitekstin kanssa. Siitäkin tulleet kommentit olivat kannustavia ja lempeitä, jopa ihailevia. Viimeiset 10 kuukautta ovat siis taas menneet mukavassa välinpitämättömyydessä.
Digimarkkinoijana olen tietenkin vähän erilaisessa asemassa: sisältöjäni menee nettiin joka päivä, joten olen rutinoitunut. Olen myös onnellisella tavalla väsynyt ihminen: haluan saada paljon asioita aikaan, mutta kiinnostukseni aktiiviseen toimintaan on minut tuntevien ihmisten mielestä yllättävän vähäinen. Kaikkien innostavien harrastus-, järjestö- ja työjuttujen jälkeen minulla ei siis kovinkaan usein riitä jaksamista ajatella muiden mahdollisia ajatuksia minusta.
Miksi sinä olisit jotenkin poikkeus?
Kuinka usein luet muiden LinkedIn-julkaisuja ajatellen, että onpas tuokin nyt ääliö? Ellei vastaan tule jotain aivan luokattoman typerää, käytät höpsönkin ajatuksen kohdalla todennäköisesti yhden tuhahduksen verran aikaa. Tuskin makaat sängyssäsi aamuyöllä pohtimassa, että olipa se puolituntematon ihminen idiootti. Mikä saa sinut ajattelemaan, että joku toinen tekisi sinun kohdallasi näin? Olen mieltynyt tähän ajatukseen siinä määrin, että kommentoin sen puheenjohtajamme Virpi Haaviston ja Kinda Oy:n Pauliina Mäkelän webinaariinkin.
Me ihmiset olemme niin omanapaisia, ettei meillä oikein riitä ajattelun kapasiteettia muiden juttuihin – tätä on ihan tutkittukin. Jos Daily Stoicin Instagram-tiliä on uskominen, Seneca (4 eaa. – 65 jaa.) oli sitä mieltä, että jokaisen ihmisen olemassaolon hetki on mahdollisuus kiltteyteen ja kärsimme enemmän mielikuvituksessamme kuin todellisuudessa.
Kuva: Wikipedia Commons
Ja Seneca kuitenkin päätyi tappamaan itsensä salaliitosta oppilastaan, keisari Neroa vastaan epäiltynä.
Välinpitämättömyys saa välittämään oikeista asioista
Välinpitämättömyys on minusta loistava tapa olla. Välinpitämättömyydellä en tarkoita sitä, ettei huomioisi muita, olisi itsekäs tai epäkunnioittava. Tarkoitan sillä sitä, että menee ja tekee mielenkiintonsa mukaan niin pitkään kuin se tuottaa itselle hyvää oloa satuttamatta muita. Testailee erilaisia asioita todeten sen jälkeen “Jatkoon” tai “Ei jatkoon”.
Esimerkiksi itse kirjoitan tätä tekstiä miettien, että onpa mukavaa saada rustatuksi tämä viime aikoina piilo-osaajien kanssa käyty pohdinta. Sinua, lukija, ajattelen lähinnä siltä kantilta, että onpa kiva, jos tämä teksti antaa sinulle jotain. Jos ei anna, en usko sinulla olevan energiaa tulla haukkumaan minua. Jos on, voin todeta, että okei, ja blokata sinut, jos yrität viedä energiaani liikaa.
Miksi jättäisin ajatukseni piiloon, kun todennäköisesti suurin osa ne näkevistä ajattelee, jos ajattelee, vain mukavia? Niinhän minä itsekin tekisin.
