“Joka kerta, kun et seuraa sisäistä johdatustasi, tunnet energian vähenemisen, voiman vähenemisen, henkisen kuoleman tunteen”, sanoi kirjailija Shakti Gawain.
Eläimet “tietävät”, mikä niiden luonto on. Tiikeri metsästää. Papukaija lentää vapaana sademetsässä. Delfiini ui meressä. Simpanssi elää laumassa yhdessä muiden kanssa etsien ruokaa. “Tietäminen” on ehkä väärä sana. Ne eivät tiedä, kuten ihminen voi tietää asioita. Ne vain elävät niin kuin on tarkoitettu. Mutta ne ahdistuvat ja masentuvat, jos ne eivät saa tai voi toteuttaa sisimmäistä tarkoitustaan. Ne sairastuvat kaipuuseen.
Sairastuuko ihminen, jos hän ei voi toteuttaa kutsumustaan? Kun puhutaan kutsumusammateista, itselleni tulee ensimmäisenä mieleen pappi ja taiteilija. Papin on Jumala kutsunut tehtäväänsä. Taiteilijaa ajaa eteenpäin luomisen vimma. Kumpaakaan ammattia ei tehdä rahan takia. Ainakin niin ulkopuoliset saattavat helposti ajatella. Mutta onhan seurakunnissa varmasti niin sanottuja leipäpappeja, jotka ehkä haaveilevat alanvaihtamisesta. Eikä taiteilija elä pelkällä huomiolla. Taiteilijankin pitää saada korvaus työstä, jotta voi ostaa ruokaa ja maksaa elämisen kulut.
Sairaanhoitajan ammattiakin sanotaan kutsumusammatiksi. Usein kutsumusammattiin liitetään toisten auttaminen, hyvän tekeminen ja pyyteettömät teot. Siksikö sairaanhoitajien palkkakehitys ei ole ollut hyvää, koska ajatellaan, että kutsumusammatissa rahalla ei ole väliä?
Kuvat: Pixabay
Lääkärit ja opettajatkin voivat kokea olevansa kutsumusammatissa. Vahva kutsumus voi altistaa työuupumukselle. Työlleen omistautuminen imee mehut. Ihminen, jolla on vahva tahto ja halu auttaa toisia, ei välttämättä osaa pitää huolta omasta jaksamisestaan.
Taiteilijan kutsumuksen määritteleminen on haastavampaa. Taiteilija ei välttämättä edes auta taiteellaan muita vaan tuottaa katsojalle epämiellyttäviä tunteita. Mutta taide voi olla silti tärkeää kantaa ottavana, ja sen merkitys onkin yhteiskunnallinen.
Itse kirjoitan runoja. Olen tehnyt jonkin verran savitaidetta ja akvarelleja. Haaveilen, että joskus julkaisisin kirjan. Olen jo julkaissut kaksi runokokoelmaa. Mutta minulle kirjailijana tai runoilijana oleminen ei ole vielä niin suuri kutsumus, että voisin tehdä sitä täyspäiväisesti ilman tietoa elannosta. Jos voitan lotosta, sitten perustan taidegallerian ja alan taiteilijaksi, mutta en sitä ennen. Nyt pitää ansaita rahaa palkkatyöstä. Olen tottunut, että palkka tulee tilille kerran kuussa.
Mutta kyllä minä ahdistun ja lamaannun, jos en ole jostain syystä kirjoittanut tai tehnyt mitään luovaa pitkään aikaan. Energia todellakin katoaa. Minulla on tarve kirjoittaa säännöllisesti. Lisäksi haluan, että ihmiset lukevat runojani. Välillä mietin, että kuinka kauan pitää tässä ansiotyön oravanpyörässä olla. Milloin tulee se aika, että voin oikeasti seurata luovuuden kutsua? Tuskin sitä lottovoittoakaan tulee.
Ehkä minä kuulun niihin ihmisiin, jotka tuntevat intohimoa vain uuden oppimista kohtaan. Kyllästynkö lopulta kaikkiin töihin, kun ne olen oppinut, vai onko olemassa ammattia, joka innostaa minua vuodesta toiseen?
