Osaaja pois piilosta – Paulan tarina

Paula Puhilas liittyi Piilo-osaajiin rohkaistuakseen oman osaamisen markkinoinnissa ja sisällöntuotannossa. Osaajaprofiilin työstäminen ja yhteisön tuki toivat Paulalle uudenlaista näkökulmaa, johtaen työllistymiseen jo ennen osaajaprofiilin julkaisemista.

Mikä sai sinut alunperin kiinnostumaan Piilo-osaajista?

Somettaminen omaa asiantuntijuutta esille tuoden oli haaste, johon halusin vertaistukea. Tutustuin ensimmäistä kertaa Piilo-osaajiin pitkän aikaa sitten Mothers in Business -yhdistyksen kautta, ja muistan harmitelleeni, että toiminta oli silloin keskittynyt vain Tampereelle. Myöhemmin ilostuin uutisesta, että toiminta laajenee koko maan kattavaksi.

Mitä halusit saavuttaa kampanjan avulla?

Olen aktiivisesti seurannut moniakin kanavia ja tahoja, mutta en ole aktiivisesti tuottanut ammatillista sisältöä. Halusin saavuttaa toimintaan osallistumalla rohkeuden postata omaa sisältöä.

Miten nämä tavoitteesi toteutuivat?

Kerkesin vasta ideoida, millaista asiantuntiprofiilia haluan lähteä rakentamaan, kun osaamiselleni ilmaantui tarve ja työllistyin piilotyöpaikkaan. Tai oikeastaan kahteenkin määräaikaiseen työsuhteeseen. Ponnahdin työttömästä tilanteeseen, jossa teen kokoaikatyötä ja lisäksi osa-aikatyötä. Vaikken kerennyt saada julkiseksi asti osaamisprofiilia, oli ajatustyöstä hyötyä työhaastattelutilanteissa, ja osasin aiempaa paremmin nostaa esille omaa osaamista. Olen saanut rohkeutta postaamiseen, joten arjen tasaannuttua postailen ideoimani juttusarjan virtuaalitodellisuuden käyttökohteista.

Ensimmäinen työpaikoista löytyi verkostoista. Tässä realisoitui syy, miksi kannattaa käydä mielenkiintoiseksi kokemissaan tapahtumissa, ja keskustella toisten osallistujien kanssa! Vuosien ajan olen kerryttänyt tietotaitoa virtuaalitodellisuuden parista, ja viime syksynä syvensin osaamista verkkopedagogiikan opinnoilla. Sattumien summana pääsin kertomaan uusimmat kuulumiset tuttavalle, ja siitä lähti etenemään keskustelut työpaikasta.

Toinen työpaikoista löytyi suoran kontaktoinnin kautta. Olin pitempään tarkkaillut yritystä ja osaksi Piilo-osaajista saamani rohkeuden myötä uskaltauduin kontaktoimaan yrityksen. Kävi ilmi, että heillä oli tarve kaikelle sille monipuoliselle osaamiselle, jota olen kerryttänyt. Vahva suositus sille, että teet ja opiskelet itseäsi kiinnostavia asioita, vaikka välillä epäilyttää mahdollisuus sitoa ne yhdeksi isommaksi osaamiskokonaisuudeksi.

Mitä muuta kampanja sinulle antoi?

Ryhmä antoi uskoa omaan tekemiseen. Seurattuani muiden tekemistä, vahvistui ajatus siitä, että jokaisella on omat erityisosaamiset. Tämän pohdinnan seurauksena itselleni on kirkastunut ajatus omasta erityisosaamisesta ja tavoista, joilla voin sitä hyödyntää.

Mitä sanoisit Piilo-osaajiin liittymistä vielä harkitseville?

Rohkeasti mukaan! Ryhmästä saa tosi hyvää vertaistukea moneenkin eri tilanteeseen.

img_0348

Kuva: Mari Varonen

Paula Puhilas muuttaa maailmaa tehostamalla prosesseja digitalisaation keinoin käyttäjälähtöisen kehittämisen kautta. Erityisenä mielenkiinnonkohteena on virtuaalitodellisuuden hyödyntäminen koulutuksessa terveydenhuollon saralla.

Mitä tapahtuu unelman toteutumisen jälkeen?

Kirjoitin loppuvuodesta unelmoinnista työnhaussa ja työnhakijana Tampereen Työllisyysviikon puheenvuoroni tiimoilta. Heräsi kommentointia, että olisi kiinnostavaa kuulla, mitä unelman saavuttamisen jälkeen tapahtuu?

Löysin oman uraunelmani vasta työttömyyden myötä, mutkien kautta ja ennakkoluulottomalla uteliaisuudella. Unelma kirkastui minulle vähitellen ja samalla tavalla olen jatkanut sen työstämistä edelleen, kunnes nyt olen mielestäni saavuttanut unelmatyöni, ainakin toistaiseksi.

Työllistyminen unelma-alalleni henkilöstöanalytiikan pariin osoittautui monestakin syystä vaikeaksi. Suurimpia esteitä olivat aiemman (työ)kokemuksen puute sekä se, että koko ala Suomessa on uusi ja vasta nousussa. Toisaalta, jälkimmäinen tarjosi minulle loistavan tilaisuuden olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan kehittämässä tismalleen oikeaa osaamista!

Pääsin lopulta unelma-alalleni koulutuksen ja työharjoittelun avulla. Samalla sain eräänlaisen näköalapaikan: unelmani on vahvasti it-painotteinen, joten pääsy suureen it-taloon erilaisten analytiikkaosaajien läheisyyteen avasi minulle väylän tutustua alaan entistä tarkemmin. Ryhdyinkin päämäärätietoisesti kartoittamaan: mitä eri vaihtoehtoja unelmani tarjoaa – ja mitkä noista vaihtoehdoista kiinnostavat minua eniten sekä osuvat parhaiten vahvuuksiini?

Nyt olen unelmatyössäni; toisaalta unelmani on toteutunut, toisaalta olen edennyt unelmassani syvemmälle. Unelmassani eteneminen itselle entuudestaan tuntemattomalla alalla onnistui minulla parhaiten asteittain työstämällä:

  1. Ensin kastoin varpaani unelma-alaan kurssien ja kouluttautumisen myötä
  2. Kahlasin syvemmälle työharjoittelussa
  3. Vakinaistaminen harjoittelupaikkaan kasvatti verkostojani alalla sekä ymmärrystäni unelmani eri vaihtoehdoista
  4. Uusi, erilainen rooli ja unelmatyön saavuttaminen syventää entisestään osaamistani – ja varmasti muovaa unelmaani edelleen

Käytännössä unelmani saavuttaminen on tuonut sisäistä rauhaa ja ulkoista energiaa. Rauha näkyy siinä, että en enää haikaile aidan toisella puolella pilkistelevää ruohoa. IT-talon konsulttina nautin asiakaskohtaamisista ja ratkaisujen kehittämisestä, mutta välillä tuntui, että itse hauskuus (eli minulle datan analysointi) alkoi vasta minun työni jälkeen. Nyt olen itse siellä syvässä analyysien päässä ja tämä maistuu todella hyvältä!

Samaan aikaan energiatasoni ja läsnäolon taitoni ovat nousseet. Työmatkani on pidentynyt reilusti, mutta silti virtaa riittää työpäivän jälkeenkin eri tavalla kuin ennen. Enää huomioni ei jakaudu kahtaalle enkä kotona pyörittele ura-asioita ajatuksissani. Minulle mielekäs työ on valtava voimavara ja edistää kokonaishyvinvointiani. Se näkyy nyt myös perhe-elämässä; pidemmistä työpäivistä huolimatta olen paremmin läsnä ja hyväntuulisempi kotonakin.

Unelmatyö on vaikuttanut myös sosiaalisen median käyttööni sekä vapaaehtoistyöhöni Piilo-osaajien puheenjohtajana. Aikaa on entistä vähemmän, joten priorisointi-, koordinointi- ja delegointitaitoni ovat hioutuneet entisestään. Somessa ja varsinkin LinkedInissä palan halusta jakaa uusia oppejani – kunhan löydän aikaa julkaisujen tekemiseen. Moni katoaa somesta aktiivisen työnhaun jälkeen, mutta minä en tahdo niin käyvän. Pystyn ja haluan jakaa entistä paremmin substanssiosaamistani ja näkemyksiäni henkilöstöanalytiikan hyödyistä sekä HR:n tulevaisuudesta.

Piilo-osaajissa olen jakanut vastuuta entistä useammille ja huomannut sen auttavan heitäkin esim. oman osaamisen hyödyntämiseen ja syventämiseen, taitojen kartuttamiseen tai uudenlaiseen mielekkyyteen. Samalla toivon toimivani innostavana esimerkkinä unelmatyön saavuttamisesta. Koen voivani antaa entistä enemmän voimaa ja iloisen kuplivaa asennetta kanssaosaajilleni (piilo-osaajat.com/loyda-osaajasi)!

En kuitenkaan usko, että unelmointini päättyy tähän. Unelman täyttyminen on minulle vain askel pidemmälle. Mitä muuta löydänkään unelmani syövereistä? Mitä sinun unelmastasi löytyy?

 

Kirjoittaja Jaana Saramies on Piilo-osaajien priimusmoottori ja yhteisökatalyytti, kaupunginvaltuutettu ja ekonomi, joka innostuu paremman työelämän luomisesta sekä työhyvinvoinnin ja tuottavuuden lisäämisestä henkilöstöanalytiikan ja HR-tiedolla johtamisen keinoin.

Unelmia_ja_kuplivaa

Osaaja pois piilosta – Jaanan toinen tarina

Piilo-osaajien perustajajäsen Jaana Saramies on yhteisön olemassa olon aikana vajaassa kahdessa vuodessa paitsi selättänyt työttömyyden myös kehittänyt osaamistaan ja tehnyt unelmastaan totta. Lue alta miten!

Mikä sai sinut alun perin kiinnostumaan Piilo-osaajista?
Ihan alun perin olin Piilareiden idean äiti ja primus motor toiminnan käynnistämisessä. Sittemmin minut valittiin syksyn perustamiskokouksessa yhdistyksen puheenjohtajaksi. Olikin hyvin luontevaa jäädä mukaan yhteisöön ja sen kehittämiseen senkin jälkeen, kun saavutin ensimmäisen työllistymistavoitteeni.

Mitä halusit saavuttaa yhteisön avulla?
Työttömyyden välittömän painon poistuttua tuon määräaikaisen työllistymisen myötä, minulle jäi yhä kytemään unelma. Halusin jatkaa uudelle uralle suuntaamista ja Piilo-osaajien yhteisöstä tiesin saavani tähän kaipaamaani henkistä tukea ja myös käytännön vinkkejä. Kun sitten ensin pääsin haluamaani koulutukseen, ja sain vajaa 1,5 vuotta sitten työharjoittelupaikan unelma-alalleni, työnhakuyhteisön kanssa jaettu ilo oli moninkertainen!

Viime syksynä minuun otettiin yhteyttä Terveystalosta ja kutsuttiin mukaan rekryprosessiin The Unelmaduuniini sisäisen hr-kehityspäällikön ja -data-analyytikon rooliin. Olin yli puoli vuotta aiemmin hakenut kyseistä tehtävää, mutta tuolloin en edennyt videohaastattelusta eteenpäin. Silti olin jäänyt rekrytoivalle esimiehelle positiivisesti mieleen innostukseni ja asenteeni vuoksi. Nyt se kantoi parasta mahdollista hedelmää! Uusi rekryprosessi oli jännittävä – olihan kyseessä unelmani – joten Piilo-osaajien tuki ja mm. haastatteluvinkit tulivat jälleen tarpeeseen.

Lisäksi, asiantuntijaverkostomme kehittäminen ja toiminnan pyörittäminen ovat myös kasvattaneet omaa osaamispakkiani. Olenkin onnellinen ja kiitollinen yhdistyksen puheenjohtajuudesta. Piilo-osaajat on minulle sydämellinen toinen työyhteisöni ja tärkeä osaamisen kehittämisen keidas.

81F74FA4-ACFB-42EB-A708-D40E41477B71

Kuva: Karoliina Nurmi

Miten nämä tavoitteesi toteutuivat?
Kuten arvata saattaa tämän kirjoituksen otsikosta, sain tuon unelmieni työn! Olen ollut nyt hieman yli kuukauden tehtävässä, ja se todellakin on juuri se tehtävä, mistä olen haaveillut ja jonka saavuttamisen eteen olen tehnyt töitä. Edelliset tehtäväni ovat oleellisesti tukeneet tämän etapin saavuttamista ja kasvattaneet osaamistani oikeaan suuntaan monella tavalla.

Tiedän myös nyt, miksen tullut vuosi sitten valituksi tähän tehtävään. Minulta puuttui tuolloin tiettyä osaamista ja nähtyäni edeltäjäni työssään, tiedän, että hän todellakin oli silloin oikea valinta tehtävään. Nyt hän on perhevapaalla ja minulla on yli vuoden sopimus hänen sijaisenaan. Vaikka viime syksynä minut ehdittiin vakinaistaa harjoittelun päätteeksi, olen iloinen, että uskalsin hypätä ja tarttua tähän määräaikaiseen tehtävään. Lisäksi olen kiitollinen CGI:llä saamaani luottamukseen ja tehtäviin. Sielläkin minulla olisi ollut vahva ja kiinnostava ura edessä. Ilokseni tiemme erosivat hyvissä tunnelmissa ja silloinen esimieheni toivoikin, että vielä kohtaamme uuden työsopimuksen allekirjoittamisen merkeissä.

Mitä muuta yhteisö sinulle antoi?
Piilo-osaajien huikea porukka on sekä seissyt tukenani alanvaihtamisen aallokoissa ja antanut henkisesti tärkeän viitekehyksen työttömyys- ja työnhakuaikana, että antanut minulle uudenlaista vastuuta ja kasvunpaikkoja. Tie ideanikkarista puheenjohtajaksi on ollut samaan aikaan todella vauhdikas some-kampanjasta viralliseksi yhdistykseksi ja riittävän asteittainen, jotta olen voinut pala kerrallaan ottaa uusia asioita haltuun. Tämän kaiken kuorruttaa se vahva yhteishenki, joka Piilareissa kuplii; tätä tietä ei kuljeta yksin, ei työnhaussa, työttömyydessä eikä yhdistyksen kehittymisen kannalta. Osaajalupauksemme mukaisesti olemme kukin aidosti aktiivisia osaajia ja teemme vapaaehtoishengessä töitä ketterästi kehittävällä otteella koko yhteisömme eteen.

Mitä sanoisit Piilo-osaajiin liittymistä vielä harkitseville?
Jos olet väsynyt puurtamaan yksin työnhaun parissa eikä lähipiiristäsi löydy riittävää kaikupohjaa työttömyyden tai vaikka alanvaihtamisen aikana, tästä porukasta löytyy varmasti samoja kokemuksia läpikäyneitä. Täällä saa perspektiiviä omaan tilanteeseen, tsemppiä pääsemään karikoista yli sekä halutessaan siihen päälle myös näkyvyyttä omalle osaamiselle.

Piilo-osaajat on ammatillisen itsetunnon kasvattaja ja osaajien löydettävyyden timanttinen buustaaja!

 

dsc_18651Kirjoittaja Jaana Saramies on Piilo-osaajien priimusmoottori ja yhteisökatalyytti, kaupunginvaltuutettu ja ekonomi, joka innostuu paremman työelämän luomisesta sekä työhyvinvoinnin ja tuottavuuden lisäämisestä henkilöstöanalytiikan ja HR-tiedolla johtamisen keinoin.

Työnhaun Tinder – Olisimmeko me match made in heaven?

Unelmien työpaikan etsiminen on välillä yhtä haastavaa kuin hyvän seurustelukumppanin löytäminen. Mielenkiintoisia vaihtoehtoja on kyllä tarjolla, mutta mistä voit tietää, mikä niistä on paras vaihtoehto juuri sinulle?

Työnhaussa sopivan parin muodostaminen työnhakijan ja työnantajan välille on kuitenkin tärkeää, sillä näin molemmat osapuolet ovat tyytyväisiä lopputulokseen ja lopputulos on kestävä. Keskinkertaiseen ei kannata tyytyä, sillä vietämme niin suuren osan ajastamme töitä tehden.

Tässä neljä hyvää vinkkiä, joiden avulla voit varmistua siitä, että kyseessä on juuri sinun match made in heaven, unelmien työtilaisuus, johon kannattaa tarttua.

  1. Tunne itsesi

Työnhaussa kaikki lähtee hyvästä itsetuntemuksesta. Tiedä, mitä haluat nyt ja tulevaisuudessa, mitkä ovat keskeiset arvosi ja minkälaisessa työympäristössä viihdyt. Näiden pohdintojen valossa osaat paremmin miettiä, sopisitko kyseiseen työtehtävään ja yritykseen vai et.

  1. Määrittele unelmatyösi

Pysähdy hetkeksi miettimään omaa unelmatyötäsi. Mitä se pitää sisällään? Onko sinulle tärkeintä työpaikan hyvä ilmapiiri, osaavat kollegat vai kenties työpaikan sijainti? Vai onko listasi kärkipäässä mielekkäät työtehtävät, toimiala tai palkkaus? Mieti myös, mistä asioista et ole valmis tinkimään?

Oman unelmatyön kuvaileminen ei ole aina helppoa, mutta sitä kannattaa tehdä, sillä näin alat hahmottaa itsellesi sopivia työtehtäviä ja työnhakusi helpottuu. Lisäksi olet vakuuttavampi haastattelussa, kun tiedät haaveesi ja pystyt kertomaan rekrytoijalle, mihin suuntaan olet menossa.

DSC_6697_edited

Kuva: Karoliina Nurmi.

  1. Tutustu potentiaaliseen työnantajaan etukäteen

Tutustu yrityksen nettisivuihin ja sometileihin jo siinä vaiheessa, kun alat etsiä kiinnostavia yrityksiä tai törmäät kiinnostavaan työpaikkailmoitukseen. Millainen vaikutelma sinulle yrityksestä syntyy näiden sivustojen perusteella? Puhuttelevatko tekstit, kuvat ja niistä välittyvä arvomaailma sinua? Syntyykö yrityksestä hyvä fiilis?

Ja kun pääset haastatteluun asti, selvitä vielä tarkemmin yrityksen taustoja. Voit esimerkiksi kontaktoida yrityksen nykyisiä tai entisiä työntekijöitä ja kysyä heidän mielipidettään yrityksestä. Kaikki tämä on arvokasta tietoa, jota kannattaa hyödyntää päätöksentekovaiheessa.

  1. Ole valikoiva ja luota intuitioosi

Ehkä tärkein oivallus omassa työnhaussani on ollut se, että sinun ei ole pakko ottaa sinulle tarjottua työpaikkaa vastaan. Omaan intuitioon kannattaa luottaa varsinkin, jos sinulle tulee vahva tunne siitä, että kyseessä ei ole sinun paikkasi. Työnhaussa saa olla valikoiva, sillä sen verran isosta päätöksestä on kyse. On sekä työnhakijan että työnantajan etu, jos hakija ottaa vastaan sellaisen työpaikan, josta hänelle tulee heti alusta alkaen hyvä tunne. Älä siis tyydy ok ratkaisuun, vaan etsi rohkeasti sitä oikeaa.

Tavoitteena molemminpuolinen match

Kuten alussa toin esille, on työnhaku välillä yhtä vaikeaa kuin hyvän kumppanin etsiminen. Sen oikean työn löytäminen monien eri vaihtoehtojen keskeltä kuitenkin helpottuu, mitä paremmin tunnet itsesi ja mitä paremmin tiedät, mitä haluat.

Ja kun sinulle vihdoin tarjotaan uutta työtilaisuutta, mieti hetki rauhassa ennen kuin teet päätöksen. Listaa plussat ja miinukset ja mieti, minkälainen fiilis sinulle on tullut yrityksestä ja sen rekrytointiprosessista.

Luota rohkeasti intuitioosi: kyllä sen yleensä tietää, kun se oikea tulee vastaan.

Niin työ- kuin parisuhteessakin.

Näin toimimalla voimme välttää virhearviot ja päätyä molemminpuoliseen matchiin, johon sekä työnhakijan että työnantajan tulisi pyrkiä.

Ninan kuvaKirjoittaja Nina Moilanen on iloinen ja empaattinen rekrymarkkinoinnin osaaja ja idearikas sisällöntuottaja, joka inspiroituu itsensä kehittämisestä ja pimenevistä syysilloista.

Unelmia_ja_kuplivaa

Uskaltaako työttömänä työnhakijana unelmoida?

Puhuin syyskuussa Tampereen Työllisyysviikolla TreStartilla unelmista ja yhteisöllisestä työnhausta. Tämä oli minulle ensimmäinen yksin pitämäni pidempi puheenvuoro, ja askel kohti yhtä omaa unelmaani yltää key note –puhujaksi. Tässä blogikirjoituksessa kerron lyhennetysti puheeni pääpointit ja näkemyksiäni työnhakijana unelmointiin: Miksi unelma kannattaa olla? Miten sellaisen voi löytää ja millä sen saavuttamista voi edistää? Entä kuinka kauan unelmaa kannattaa jahdata?

Tykkään käyttää sanaa unelma, mutta sinulle sopiva sana voi olla tavoite, intohimo, päämäärä, mikä tahansa. Tärkeintä on se, että sinulla on jokin suunta, jota kohti olet menossa. Se auttaa sinua myös työnhaussa: olet vakuuttavampi, kun pystyt sanoittamaan rekrytoijalle, mihin olet suuntaamassa. Miten tämä hakemasi tehtävä tukee sitä?

Oma polkuni työttömästä työnhakijasta unelmaduunin kynnykselle ei ollut suora. Kun aloitin työnhaun, minulla ei ollut uraunelmaa. Edellinen työni oli ollut luonteelleni sopiva, mutta olin ajautunut alalle vahingossa. Nyt en tiennyt mitä lähteä hakemaan, joten hain yhtä aikaa sekä edellisen kaltaisia tehtäviä että etsin uutta suuntaa. Lopulta löysin kiinnostuksen kipinän odottamattomalla tavalla: Eräs graduni lukenut professori suositteli työhyvinvointiaiheista seminaaria minulle. En tuolloin itse nähnyt kytköstä graduni tai urani ja työhyvinvoinnin välillä, mutta menin silti seminaariin, koska se oli maksuton, olin työtön ja olin päättänyt aloittaa aktiivisen verkostoitumisen. Yllätyksekseni löysin sieltä muutaman kiinnostavan aiheen, joita seuraamalla lopulta löysin myös tämän hetkisen unelma-alani: henkilöstöanalytiikan. Joten neuvoni:

Kuva 1. Ei uraunelmaa

Oman unelman löytäminen on kuitenkin vasta ensimmäinen askel. Kun sinulla on suunta ja unelma selvillä, kannattaa siitä muotoilla konkreettisempia tavoitteita. Etsi eri reittejä kohti unelmaasi ja kartoita, mitä vaihtoehtoja sinulla on. Unelmien ja tavoitteiden saavuttamisessa suunta on tärkeämpi kuin vauhti, kuten opin Elevatorin suorituskyvyn ja ajanhallinnan valmennuksessa Mirko Häyriseltä. Joten ole pitkäjänteinen äläkä pelästy ottaa sivuaskelia reitilläsi. Joskus nämä sivupolut ovat eduksi; voit huomata uuden, kiinnostavamman suunnan tai kerryttää hyödyllistä, erilaista työkokemusta, joka tukee unelmaasi.

Kuva 2. Unelma löytyyJoskus työnhaussa tulee vastaan liian monta seinää tai ”ei kiitos” –vastausta, jolloin usko itseen voi olla koetuksella. Minulle vuoden rajapyykki työttömänä tuntui todella suurelta, vaikka käytännössä olin puolet siitä ajasta ollut ensin hoitovapaalla, sittemmin perustamassa Piilo-osaajia ja myös yliopiston täydennyskoulutuksessa. Paljon olin siis tehnyt, mutta työpaikan puuttuminen sai minut epäilemään: Miten kauan saan metsästää unelmaani? Missä kohtaa pitäisi ymmärtää luovuttaa?

Lopulta läheisten ja verkoston tuki auttoi selkiyttämään tilannetta sekä päästämään irti negatiivisista tunteista ja epäilyksistä. Erityisesti Piilo-osaajien yhteisö antoi korvaamatonta kannustusta ja vahvistusta. Tämän avulla jaksoin jatkaa.

Kuva 3. Kuinka kauan

Unelmien todeksi tekeminen vaatii aikaa. Joskus se turhauttaa, mutta loppujen lopuksi juuri se palkitsee. Helpot asiat eivät jaksa motivoida pitkän päälle. Asioiden haastavuus ja uuden oppiminen motivoivat sisäisesti ja siksi myös tarjoavat kestävämpää motivaatiota; tartu siihen, hyödynnä sitä! Ylläpidä motivaatiota huomioimalla edistyksesi, kaikki pienetkin askeleet kohti unelmaa. Kaiva myös sivureiteistä ne hopeareunukset, miten ne tukevat unelmaasi.

Välillä voit joutua tekemään vaikeita päätöksiä. Itse sain vuoden työttömyyden jälkeen lyhyen määäräaikaisen työsopimuksen. Tuo työ ei ollut unelmaani, mutta näin siinä potentiaalia kehittää tiettyjä taitoja, jotka olisivat eduksi unelmassani. Koeajalla sain kuitenkin mahdollisuuden lähteä mukaan hakemaani koulutusohjelmaan ja löysin siihen työharjoittelupaikan tismalleen unelma-alaltani. Olin vaikean päätöksen edessä: jatkanko määräaikaisessa palkkatyössä vai tiputtaudunko käytännössä takaisin työttömäksi ja lähden koulutukseen sekä harjoittelijaksi? Päädyin ottamaan rohkean askeleen ja tartuin harjoittelupaikkaan kiinni – sillä tiellä olen yhä edelleen, onneksi! Joten sanon:

Kuva 4. Etene kohti

Unelmointi ei siis ole haihattelua. Se on tavoitteellista etenemistä kohti tiettyä päämäärää. Oman unelman ja suunnan löytäminen tekee työnhausta helpompaa. Lisäksi se antaa vakuuttavuutta rekryprosesseissa ja haastattelutilanteissa; Sinä tiedät, mitä kohti olet menossa ja miten tämä tehtävä tukisi sitä.

 

dsc_18651Kirjoittaja Jaana Saramies on Piilo-osaajien priimusmoottori ja yhteisökatalyytti, kaupunginvaltuutettu ja ekonomi, joka innostuu paremman työelämän luomisesta sekä työhyvinvoinnin ja tuottavuuden lisäämisestä henkilöstöanalytiikan ja HR-tiedolla johtamisen keinoin.