Innostu muiden innostumisesta!

Myötäinto on toisen iloon ja innostukseen vastaamista – innostuksen jakamista esimerkiksi työyhteisössä. Toisen ilossa ja innostumisessa mukana eläminen on erittäin tärkeää työelämässä ja voi lisätä myös työniloa. Työyhteisön merkitys hyvinvoinnille on suuri ja myötäinto löytyykin hyvinvoivien yhteisöjen voimavarojen ytimestä. Myötäintoa löytyy erityisen paljon Piilo-osaajien yhteisöllisestä työnhausta, jossa innostutaan muiden innostumisesta!

Toimiva työyhteisö on yleensä ihmisille  positiivinen sosiaalisen pääoman lähde mutta työtä hakeva henkilö voi löytää vastaavanlaisen tuen esimerkiksi yhteisöllisen työnhaun verkostosta. Piilo-osaajien verkostossa on luottamusta, yhteenkuuluvuuden tunnetta, sparraustukea ja vastavuoroisuutta. Jaetut tavoitteet ja arkiset myötätunnon osoitukset saavat myös myötäinnon kuplimaan! Toisen onnistumisesta iloitseminen ja tunnuksen antaminen ja kehuminen on juurikin myötäintoa. Muiden menestyminen voi siivittää myös minut onnistumiseen! Rohkeita esimerkkejä seuraamalla on helpompi uskoa oman yksilöllisen urapolun löytymiseen.

Läheisen ihmisen iloissa ja suruissa elää herkemmin mukana. Myötäinnon tulee kuitenkin olla aitoa sillä teeskentely vain syö voimavaroja ja tuottaa kaikille pettymyksen. Aina toisen menestymisestä iloitseminen ei ole välttämättä helppoa, mutta jonkun muun onnistuminen ei ole pois minulta! Maailmassa ei ole vain tiettyä rajattua määrää onnistumisia vaan haluan uskoa, että kaikki voivat löytää unelmiensa työn. Oman onnistumisen kohdalla tuntuu myös hyvältä tietää, että joku aidosti iloitsee puolestani ja kanssani.

Myötätunto ja myötäinto ovat toisen tunteissa mukana elämistä. Myötätuntoisuus työelämässä ei ole kevyttä höttöä vaan tulevaisuuden työelämän menestymistekijä, josta on esimerkiksi julkaistu tänä vuonna kirja Myötätunnon mullistava voima. Monien tutkimusten mukaan sosiaalisella pääomalla on vaikutusta myös terveyteen ja työyhteisön korkea sosiaalinen pääoma (kuten luottamus ja yhteistyötä edistävät verkostot) todistetusti myös edistää terveyttä. Ei siis ole yhdentekevää innostaako työ ja jaksanko itse innostua muiden onnistumisista.

Myötäinto ja innostus voivat uudistaa laajemminkin työelämää ja esimerkiksi johtamista. Ainakin minä haluan olla osa innostuvaa työyhteisöä, jossa muut iloitsevat onnistumisestani. Muuttuvassa ja monimutkaisessa työelämässä tarvitaan innostumista ja erityisesti innostuksen johtamista.  

Yhteisöllinen työnhaku ja tästä verkostosta saatu tuki eivät pelkästään lisää työnhaun onnistumista ja myötäinnon kokemuksia vaan myös sosiaalista pääomaa ja terveyttä! Toisten innostumisesta kannattaa todellakin innostua.

Linkkejä:

Myötäintoa johtamiseen seminaari 9.9.2016
www.leadingpassion.fi

selfp


Kirjoittaja
Hanna-Leena Myllärinen on tamperelaistunut valtiotieteilijä ja intohimoinen käsityöharrastaja, jonka mielestä virheitä tekemätön ihminen ei ole uskaltanut kokeilla uusia asioita.

Esimies muiden silmin

Hain ensimmäistä esimiespaikkaani toistakymmentä vuotta sitten. Olin saanut uudessa työpaikassa nopeasti uusia tehtäviä ja lisähaasteita, joten tartuin tähänkin mahdollisuuteen molemmin käsin. Tähän päivään mennessä on kuljettu mutkainen, kivinen ja mäkinen tie, joka on samalla ollut vihreän vehreä, valoinen ja täynnä elämää. Vaikka opintoni ovat antaneet eväitä esimiestyöhön, paras oppi on tarttunut matkan varrella.

innostus

Työnantajani teettää henkilöstölle vuosittain työtyytyväisyyskyselyn, jossa myös esimiestyötä arvioidaan. Olen saanut arvokasta palautetta, mutta erityisesti viime vuotinen valmennus, johon sisältyi Peili-käyttäytymisprofiili, antoi paljon ajattelemisen aihetta. Peili-käyttäytymisprofiili on valmennustyökalu, jolla kuvataan luontaista toimintatyyliä. Oman arvioni lisäksi sain pyytää arvioinnin myös viideltä muulta henkilöltä. Valitsin yhteistyökumppanin, esimiehen, kollegan ja työntekijöitä sillä perusteella, että en tiennyt mitä nämä henkilöt minusta ajattelevat. Tein myös itsearvioinnin. Kyselylomakkeella oli 64 käyttäytymistä kuvaavaa sanaparia, joista valitsin sen vaihtoehdon, joka kuvasi parhaiten omaa toimintatapaani. Saatu tulos oli kaikkien näiden keskiarvo.

Tuloksen kerrottiin jo etukäteen kuvaavan ainoastaan näkyvää käyttäytymistyyliä, eikä palautteen ollut tarkoitus olla arvottavaa eikä tuomitsevaa. Silti järkytyin siitä kuinka erilailla minut oli arvioitu kuin miten itse itseni koen. Jouduin muistuttamaan itseäni vielä monta kertaa arvion tulosten purkamisen jälkeenkin, että kun arvioin itse omaa toimintaani, arvioin myös niitä tekijöitä, joita käyttäytymiseni kuvastaa kuten arvoja, tunteita ja ajattelua. Sen sijaan toiset arvioivat toimintaani. He ottavat kantaa vain siihen mikä näkyy ulospäin.

kuvio12.12

Sijoitin itseni vastauksillani edistävän henkilön lokeroon. Vaakatason ”voima-akselin” ja pystyn “tunne-akselin” kiilaavat minut oman näkemykseni mukaan melko keskelle neliötä. Tunnistan itsessäni hallitsevuuden piirteitä ja vedän siksi itseni reilusti vasemmalle; olen nopeatempoinen ja aloitteellinen, otan hoitaakseni asioita ja saan myös tapahtumaan. Tällainen henkilö voi olla myös vaativa ja kärsimätön. Toisessa päässä oleva mukautuva tyyppi on hidastempoisempi, seurailee mukana, kyselee ja tekee harkittuja päätöksiä.

Tunneakselilla sijoitin itseni epämuodolliseen päähän; olen mielestäni välitön, näytän tunteitani, olen ihmiskeskeinen ja suurpiirteinen. Tai näin ainakin luulin. Suurin ero syntyi juuri tämän akselin vuoksi. Minut oli arvioitu määrätietoisen lokeroon. Olinkin muiden mielestä muodollinen; vähäeleinen, kurinalainen, looginen, järjestelmällinen, mahdollisesti jopa estynyt, pikkutarkka, tunteeton, yksitotinen ja eristäytyvä!

Arviotilaisuutta vetänyt konsulttikin havaitsi tyrmistykseni ja lohdutteli, että perinteisesti määrätietoisen lokeron tyyppejä on pidetty hyvinä johtajina; kunnianhimoisina, tavoitteellisina ja päättäväisinä. Mutta kun minä haluan olla tulevaisuuden johtaja, jolla on tunneälyä ja tilannetajua ja ennen kaikkea empatiakykyä. Vasta pohdittuani asiaa lisää totesin, että arvio antoi avaimet ymmärtää omaa tapaani ajatella ja toimia. Samalla opin myös ymmärtämään muiden tapaa ajatella ja toimia. Vakaana aikomuksenani onkin käydä vastaava kaavio läpi oman työtiimini kanssa (kotitiimin olen jo analysoinut) ja antaa jokaisen lokeroida itse itsensä. Onpa jännä nähdä katsonko työkaveria vastaisuudessa uusin silmin vai olenko lukenut heitä kuin avointa kirjaa.

Riina_kuva


Kirjoittaja Riina Michelsson on esimies sydänjuuriaan myöten ja testaa oppeja myös kahden alle kouluikäisen lapsen kasvattamisessa – vaihtelevalla menestyksellä. Riina inspiroituu ihmisistä ja etsii uusia ammatillisia haasteita asiakaspalvelun johtamisen ja esimiestyön parista.

 

Onnellisuus + työnhaku = mahdoton yhtälö?

Harva mieltää työnhakuajan onnelliseksi. Voiko näitä kahta asiaa edes yhdistää samaan lauseeseen? Väitän, että voi ja tämä kirjoitus kertoo miten. Ottamalla oppia Mohammad ”Mo” Gawdatin  insinöörilähtöisestä onnellisuuden yhtälöstä voit ammentaa lisää onnellisuutta työnhakuun ja työnhakuaikaasi.

Työnhakuaika voi olla stressaavaa ja stressi karkottaa hyvin onnellisuutta. Me Piilo-osaajat olemme ottaneet tähän lääkkeeksi yhteisöllisen lähestymistavan ja iloisena kuplivan tsemppiasenteen. Mutta mitä jokainen työnhakija – yhteisössä tai yksin – voi tehdä karkottaakseen negatiivista stressiä ja lisätäkseen onnellisuuttaan?

Kuulin HRx 2017 -tapahtumassa Mo Gawdatin inspiraatiopuheenvuoron, ja se todellakin oli inspiroiva. Haluan nyt jakaa siitä edes hippusen siitä teille ja suosittelen myös tutustumaan Mon kirjaan Solve for Happy (suomennos: Onnellisuuden yhtälö) sekä hänen missioonsa onnellisuuden levittämisestä.

Mo lähti tutkimaan onnellisuuden muodostumista insinöörimäisesti. Myös ratkaisu on insinöörimäisesti esitetty onnellisuuden yhtälö. Sen mukaan onnellisuus on yhtä suuri tai suurempi kuin tosielämän tapahtumien ja omien odotusten erotus. Tosielämän tapahtumalla ei ole juurikaan merkitystä tai arvoa itsessään. Se arvottuu vasta, kun peilaamme sitä omiin odotuksiimme. Jos odotuksemme ylittyvät, olemme iloisesti yllättyneitä – onnellisia. Jos odotuksemme kohtaavat, olemme tyytyväisiä – yhä onnellisia. Jos taas odotuksemme pettyvät, tunnemme epäonnea.

20171121_171405

Miten tämä kääntyy työnhakuun? Hyvin helposti. Työnhaku on täynnä korkeita odotuksia, mutta vain harvaan asiaan (tosielämän tapahtumaan) työnhakija voi itse rekryprosesseissa vaikuttaa. Tämän vuoksi työnhaku voi helposti alentaa mielialaa ja aiheuttaa kokemusta onnellisuuden puuttumisesta elämässä.

Yllä olevan selityksen valossa voisi kuvitella, että kannattaa siis laittaa mahdollisimman alhaisia odotuksia itselleen. Näin ei koskaan pety, jolloin voisi kuvitella olevansa onnellinen. Tämä ei kuitenkaan ole niin yksinkertaista. Liian alhaiset odotukset eivät tuota mielihyvää tai onnellisuutta edes toteutuessaan.

Sen sijaan kannattaakin kiinnittää huomiota siihen, mihin omia odotuksiaan asettaa. Onko sinulla korkeat odotukset, että pääset hakemuksen lähetettyäsi haastatteluun? Vai onko sinulla odotuksia, että kontaktoit viikossa tietyn määrän yrityksiä? Odotatko headhuntterin soittoa kieli pitkällä, vai edellytätkö itseltäsi työnhakusuunnitelman  noudattamista? Asetatko siis odotuksia sellaiseen asiaan, johon voit itse vaikuttaa? Tällöin pidät oman onnellisuutesi paremmin hyppysissäsi, etkä anna onneasi muiden päätettäväksi.

Odotuksien lisäksi tärkeä osa Mo Gawdatin onnellisuusteoriaa on aivoilla. Aivot ovat elin, jonka lopputuote on ajatuksesi. On tärkeää pystyä erottamaan nuo ajatukset todellisuudesta ja faktoista. Monesti miellämme ajatuksiemme olevan tosia emmekä kyseenalaista niitä. Joten jos saamme ajatuksen ”olen huono, en kelpaa”, uskomme sen ja annamme sen vaikuttaa itseemme. Tällöin luonnollisesti emme voi tuntea itseämme onnelliseksi.

20171121_172746

Mon mukaan aivomme ohjelmoidaan epätuottaviin odotuksiin ja siten tuottamaan negatiivisia ja epäluuloisia ajatuksia kasvatuksen ja ulkoa syötettyjen odotusten myötä. Sen sijaan vauvoina, ennen ulkopuolista vaikutusta, aivojemme oletustila on tyytyväisyys ja onnellisuus. Vauvat ovat onnellisia, ellei jokin ole vialla. Kun vaippa on vaihdettu puhtaaksi tai masu täynnä maitoa, on vauva jälleen tyytyväinen ja unohtaa harminsa nopeasti. Ja tämä olisi se tila mitä kohti Mo kehottaa pyrkimään: antaa luontaisen tyytyväisyyden ajaa ohi negatiivisista ajatuksista.

20171121_170448

Omaa onnellisuutta voikin lisätä tiedostamalla ajatukset vain aivojen tuotteiksi, eikä tosielämän faktoiksi. Aivoja voi myös harjoittaa. Mo kertoi sallivansa itselleen vain iloiset tai hyödylliset ajatukset. Negatiiviset ajatukset hän pyrkii kääntämään pois, koska niistä ei ole mitään hyötyä. Niiden ainoa tuotos on epäonnellisuus. Toki tunteiden tukahduttamiseen ei kannata ryhtyä, mutta eräänlainen mindfulness toiminee tässäkin. Tärkeintä on erottaa negatiiviset ajatukset todellisuudesta sekä olla jäämättä vellomaan niihin.

Työnhaussa jokainen pettyy varmasti joskus. Työnhakuajan ei kuitenkaan tarvitse olla pettymyksestä toiseen juoksemista. Oikein kohdennetuilla odotuksilla ja treenaamalla aivojesi ääntä lisäät henkistä hyvinvointiasi ja onnellisuuttasi.

DSC_1865Kirjoittaja Jaana Saramies on toinen Piilo-osaajien vetäjistä, kolmen lapsen äiti, kaupunginvaltuutettu ja ekonomi kiipeämässä uransa kiipeilytelineellä kohti henkilöstöanalytiikkaa ja tiedolla johtamista.

Hoivavastuu kahdesta sukupolvesta antaa tärkeitä käytännön taitoja

Vanhemmuus kehittää ihmisessä monia työelämän kannalta hyödyllisiä taitoja ja ominaisuuksia. Kun hoivattavia on myös toisesta sukupolvesta, vaaditaan melkoista arjen hallintaa. Tähän jälkimmäiseen rooliin olen kuitenkin kasvanut pikkutytöstä lähtien. 1980-luvun puolivälissä aivoverenvuoto vammautti äitini, parhaassa työiässä olleen aktiivisen naisen, loppuiäkseen. Sen jälkeen olen aina tiedostanut olevani tärkeässä roolissa lähimmäiseni arjen mahdollistajana. Kun tulin itse äidiksi kypsällä iällä, mietin omaa äitiyttäni, jaksamistani sekä erilaisia osaamisiani. Huomasin, että työkalupakistani löytyy kokemusta ja käytännön taitoja, joilla on käyttöä niin arjessa kuinammatillisestikin.

Priorisointikyky

Minusta on tullut se tyyppi, joka muistaa lapsen neuvolat, vaatteet, päivähoitoaikataulut, ulkoilut, ruokailut ja pesut. Myös oman äidin laboratorioajat, kotisairaanhoidon käynnit, apteekki- ja kauppa-asiat, ulkoilut ja pesut. Samainen tyyppi yrittää myös kehittää itseään, toimia kiinnostavissa porukoissa, ja muistaa omat ulkoilunsa ja ruokailunsa.

Sen jälkeen muihin asioihin saa riittää “good enough” ja lipsahduksiakin sattuu. Tänä vuonna mielessäni ei ollut edes käynyt uuden ulkohaalarin hankkiminen tyttärelle ennen ensilumia ja talvi yllätti myös autoilijan. Sanotaan suoraan myös
se, että kodissamme on jatkuvasti täysi kaaos lelujen, lehtien, läppäreiden ja koirankarvojen keskellä.

Silti myös työelämässä on hyödyllinen taito pystyä keskittymään olennaiseen ja miettiä tarvitseeko kaikkeen tosiaan panostaa samalla intensiteetillä. Samalla tavoin, kuin olen päättänyt olla miettimättä kotini maton hipsujen asentoa, en myöskään halua viedä ammatillisesti omaa tai muiden aikaa lillukanvarsissa kahlaamiseen. Hoidetaan asiat siinä järjestyksessä, kuin tarpeen on, eikä möyhätä niissä.

Ratkaisukeskeisyys ja asiakaspalvelutaidot

Äidille ilmaantui muutama vuosi sitten hankalasti diagnosoitava verisuonisairaus. Koska meistä kumpikaan ei ole lääketieteen ammattilainen, epäselvän prosessin aikana on ollut pakko opetella avaamaan suunsa, kysellä kyselemästä päästyäänkin ja koettaa miettiä miten hankalasta tilanteesta päästään eteenpäin.

Kovaa kanttia ja puolestapuhujaa tarvitaan, kun lääkärikunta kertoo mielipiteenään, että: “Tämä vaiva taitaa olla lähinnä korvien välissä.” Tsempparia ja eteenpäin katsojaa tarvitaan, kun potilaan oma ilo ja motivaatio alkavat hiipua ammattilaisten kommenttien myötä: “Kuule, ei tätä pystytä parantamaan, kannattaa nyt vain hyväksyä tämä tilanne”.

Olen toiminut työelämässä konsultoivissa rooleissa ja haastavissa projekteissa kaikenlaisten ihmisten kanssa. Paras saamani koulutus niihin on ollut juuri omaisena toimiminen ja tällaisista tilanteista selviäminen. Minulle se ei ole vaihtoehto, että jättäisin asiakkaani tyhjän päälle. Jos en itse pysty häntä auttamaan, koetan etsiä jonkun toisen joka voi ja varmistaa, että ongelmaan löytyy ratkaisu.

Delegointi ja taakan keventäminen

Vuosien vieriessä äitini avuntarve muuttaa muotoaan. Asuinkaupunkimme vanhus- ja vammaispalveluilta olemme aina saaneet tarvitsemamme neuvot, apuvälineet, kotisairaanhoidon, sekä henkilökohtaisen avustajan kodin ulkopuoliseen
asiointiin. Näiden avulla olen pystynyt delegoimaan itseltäni pois asioita, joita joku muukin voi hoitaa.

Toisaalta oma lapseni kasvaa koko ajan ja se mihin hän minua tarvitsee muuttaa myös muotoaan. Voin olla hyvillä mielin kauempanakin kuin metrin päässä, kun isä ja appivanhemmat viettävät omaa laadukasta aikaansa hänen kanssaan.
Luotettava perhepäivähoitaja ja tutut lapset ovat puolestaan arkipäivien sujumisen paras tae. Lapsi on lisäksi iässä, jossa haluaa olla aikuisille avuksi omaan kehitysvaiheeseensa sopivissa asioissa. Sekin apu on tarpeen!

Työelämässäkään kukaan ei tee mitään yksin. Tämä yksinäinen puurtaja on oppinut yhä enemmän tukeutumaan muihin ihmisiin ja kynnykseni “kilauttaa kaverille” on madaltunut. Yhteisöissä toimiminen, avun pyytäminen ja sen antaminen ovat turvanneet energiatasot niinäkin päivinä, kun monet muut asiat ovat niitä vieneet.

Tärkeimpiä taitoja on vaikein tiivistää

Kun joskus tulevaisuudessa mietin näitä ruuhkavuosiani, eräs tilannekuva tiivistää kaiken. Äidin vointi oli väliaikaisesti heikentynyt ja avustin häntä wc:hen. Samaan aikaan taapero opetteli olemaan ilman vaippoja. Hetken aikaa käsissäni oli
tilanne, jossa apua tarvittiin samanaikaisesti: toinen joka osaa, mutta ei pysty – ja toinen joka pystyy, mutta ei osaa.

Hoitovastuu kahdesta sukupolvesta tuo joskus mukanaan tiukkojakin tilanteita, mutta useimmiten on silti parasta mitä voi kuvitella. Olenhan tärkeässä roolissa tuomassa yhteen isoäitiä ja lapsenlasta lähes päivittäin. Molemmat oppivat toisiltaan käsittämättömän arvokkaita asioita pelkästään olemalla toisilleen läsnä.

Jos lapseni oppii auttamaan muita, keskittymään olennaiseen ja kohtelemaan kaikkia samanarvoisesti (koska kaikki ihmiset eivät ole saman näköisiä ja jotkut ehkä kävelevät vähän hassusti), niin ollaan jo hyvin menossa kohti aina tärkeitä ihmissuhde- ja työelämätaitoja.

Valtakunnallista omaishoitajien viikkoa vietetään 26.11.-3.12.2017.

Kirjoitus on julkaistu myös Tampereen seudun omaishoitajien lehden joulunumerossa 2017.

Työpaikan perheystävällisyys on kaikkien etu.

Ansiotyön ja omaishoidon tietopaketti.

Marjaana Jokinen
Kirjoittaja Marjaana Jokinen on anglisti-lingvisti, jonka työminä viihtyy vapaana agenttina informaationhallinnan ja osaamisen kehittämisen risteyksessä. Marjaana löysi kesällä yhteistyökumppanin Piilo-osaajien kautta, eikä malta irtautua mukavasta yhteisöstä vieläkään.

Mielekäs tekeminen luo hyvinvointia

Kokemus oman työn merkityksellisyydestä on yhteydessä parempaan työtehokkuuteen ja työhön sitoutumiseen. Esimerkiksi jatkuva epävarmuus voi aiheuttaa mielekkyyden katoamisen työstä ja miksei muustakin elämästä.  Miksi mielekkyyden lisääminen on niin tärkeää?  Elämä tuntuu kaikella tavalla mielekkäämmältä, jos omalle tekemiselle löytyy aitoa merkityksellisyyttä. Mielekäs tekeminen luo hyvinvointia!

Törmäsin äskettäin uutiseen, jonka mukaan kokemus työn merkityksellisyydestä lisää työtehokkuutta ja työpaikkaan sitoutumista (Jaakko Sahimaan Pro Gradu –tutkielma). Erityisesti yksilön oma kokemus työn merkityksellisyydestä on yhteydessä esimerkiksi parempaan työtehokkuuteen ja sitoutumiseen. Työhyvinvoinnin ammattilaisen mieltä lämmittää se, että nimenomaan työn mielekkyys nostetaan esille, sillä siinä yhdistyy monia hyvän työn ominaisuuksia.

Oman työni kautta olen huomannut monesti, että mielekkäältä tuntuva työ ja toimiva työympäristö lisäävät hyvinvointia ja saavat ihmiset jaksamaan kuormittavissakin tilanteissa. Työssään hyvinvoiva ihminen taas jaksaa suuremmalla todennäköisyydellä panostaa jaksamiseensa ja hyvinvointiinsa myös siviilissä. Kokonaisvaltainen hyvinvointi heijastuu taasen takaisin töihin ja antaa voimavaroja pärjätä muuttuvassa työelämässä. Tästä kaikesta syntyy eräälainen myönteinen kierre.

Tuoreena äitinä ajatukseni puolestaan kiertyivät kotiympyröihin ja siihen, mikä lisää mielekkyyden kokemusta tässä uudessa elämässäni. Mielekkyys syntyy oppimisesta, kasvattamisesta ja yhdessä tekemisestä. Äitiyden myötä oma ajankäyttöni on ainakin parantunut, ja ikuinen vitkastelija saa aina välillä asiat valmiiksi jopa etuajassa. Tehokkuus kasvaa, kun arjen keskellä saa silloin tällöin tehdä jotain itselleen todella mielekästä ja kiinnostavaa. Lyhyistäkin tauoista saa enemmän tehoa irti ja samalla lisää virtaa arjen muuhun tekemiseen ja olemiseen.

light-1283795_1920

Vauvan kolmen vartin päiväunien aikana ehtii aina välillä lukea luvun kirjasta, katsoa webinaarin tai kutoa rauhassa pätkän villatakkia. Tällaisesta tehokkuudesta sitä vain unelmoi opiskeluaikana! En toki ole muuttunut ylisuorittajaksi vaan tasaisemmaksi tekijäksi, joka ei aina unohdu tuntikausiksi pohtimaan omiaan. Elämässä on nyt monta mielekästä osa-aluetta, tai ainakin elämä tuntuu (ainakin välillä) eri tavalla mielekkäältä huonosti nukuttujen öiden ja kaurapuuron välissä. Toivottavasti työelämään paluun jälkeen saan tehdä mielekästä ja  kiinnostavaa työtä, sellaista työtä jolla on oikeasti tarkoitusta, ja joka auttaa hyvinvoinnin myönteisen kierteen synnyssä.

Merkityksellisyyden kokemus tuo lisäarvoa niin yksilölle kuin koko yhteiskunnallekin, koska mielekkyys lisää hyvinvointia. Merkityksellisiä asioita kannattaa etsiä ja vaalia ja niistä kannattaa pitää kiinni työelämässä mutta myös siviilissä!

selfp

selfp


Kirjoittaja
Hanna-Leena Myllärinen on tamperelaistunut valtiotieteilijä ja intohimoinen käsityöharrastaja, jonka mielestä virheitä tekemätön ihminen ei ole uskaltanut kokeilla uusia asioita.