Pitkää, pätkää, silppua vai friikkua?

Viime vuosikymmeninä työn tekeminen on saanut runsaasti uusia eri muotoja perinteisen vakinaisen kokopäivätyön rinnalle. Enää ei kovinkaan monen työura jatku suoraan koulun penkiltä jonkin oman alan yrityksen palvelukseen ja tasaisten ylennysten kautta lopulta suoraan eläkkeelle. Sen sijaan työelämän muutokset ovat luoneet uusia työn tekemisen muotoja toistaiseksi voimassaolevan työsuhteen rinnalle.

Toki vakinainen palkkatyö porskuttaa edelleenkin tärkeimpänä työnteon muotona, mutta yhä useampi saa kuitenkin elantonsa lukuisista epätyypillisistä työnmuodoista kuten määräaikaisista tai osa-aikaisista työsuhteista. Perinteisten työsuhteiden katoon on vaikuttanut mm. automaation ja maailmanlaajuisen halpatyökilpailun räjähdysmäinen lisääntyminen etenkin tehdastyössä. Toisaalta kaikki työ ei onneksemme koskaan tule soveltumaan siirrettäväksi halpatyömaihin eikä sitä voida rajaansa enempää automatisoidakaan. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii vaikkapa hoito- ja hoivatyö, jossa monet rutiini- ja mittaustyöt olisivat vallan hyvin automatisoitavissa, mutta robotiikan käyttö on silti vielä lapsenkengissä, eivätkä robotit voi koskaan täysin korvata ihmistä hoitotyön päätöksen teossa ja vuorovaikutuksessa.

robot-2587571_1920

Valitettavasti tässä alati muuttuvassa maailman taloustilanteessa yritykset eivät aina uskalla ottaa riskiä ja palkata vakinaista työntekijä, vaan yrittävät minimoida riskin hyödyntämällä alihankkijoita ja vuokratyövoimaa sekä pidentämällä koeaikoja ja ketjuttamalla pätkätyösuhteita. Pätkätyösuhteellahan tarkoitetaan määräaikaista työsuhdetta, jolle on työsopimuksessa annettu tarkka alkamis- ja loppumisaika. Määräaikaiset työsuhteet ovat tyypillisiä työllistymisen muotoja esimerkiksi kausiluonteisessa työssä tai sijaisuuksissa sekä projektityössä, jota monet korkeasti koulutetut tekevät.

Itse asiassa vajaa viidennes kaikista työsopimuksista on määräaikaisia. Määräaikaisuuksia voi työntekijällä olla useampia peräkkäisiä saman työnantajan leivissä ja tällöin puhutaankin työsopimusten ketjuttamisesta. Missään ei olekaan säädetty sitä, kuinka monta määräaikaista työsopimusta saa tehdä peräkkäin, mutta kun on tehty vähintään kolme peräkkäistä sopimusta peräkanaa, voidaan puhua ketjuttamisesta. Olennaista työnantajan kannalta on, että jokaiselle määräaikaisuudelle tulee olla perusteltu syy, sillä määräaikaisten työsopimusten katsotaan heikentävän muun muassa työntekijän irtisanomissuojaa.

Yleisesti ottaen pätkätöitä tekevät monet korkeasti kouluttautuneet nuoret esimerkiksi tutkimuslaitoksissa ja IT-alalla. Itsekin kuulun juuri tähän ryhmään, sillä koko tähänastinen työurani on koostunut pelkistä ketjutetuista määräaikaisuuksista sekä itseni työllistämisestä henkilökohtaisten apurahojen myötä. Parhaimmillaan pätkätyöt tarjoavat omaan osaamiseensa luottavalle ammattilaiselle mahdollisuuden loistaa omaa kiinnostustaan vastaavassa projektin osassa ja homman tultua valmiiksi tilaisuuden siirtyä taas uuden mielenkiintoisen hankkeen pariin. Pätkätöistä voikin muodostua elämäntapa ja työnteko saattaa muistuttaa tietyllä tapaa yrittäjyyttä.

Toki ainakin itseäni tässä ”yrittäjyydessä” on jo vuosia huolestuttanut työn jatkuvuuden epävarmuus, mikä on vaikeuttanut myös omaa kauaskantoista elämänsuunnittelua, kuten viivästyttänyt oman asunnon hankkimista ja perheen perustamisen ajankohtaa. Ja koska määräaikainen työntekijä luokitellaan monessa tapauksessa tilapäisesti läsnäolevaksi, ovat ylennykset, palkankorotukset ja bonuksetkin jääneet varsin usein saamatta. Pätkätyöläinen ei välttämättä myöskään saa osuuttansa yrityksen koulutusbudjetista, mikä onkin omiaan lisäämään meidän pätkisten tunnetta siitä, että urakehityksemme on nousujohteisuuden sijaan pikemminkin laskeva kuin lehmän häntä.

Toisaalta Sitran tutkimusten mukaan työelämän muutos jatkuu entisestään ja palkkatyö sellaisenaan tullee reilusti vähenemään. Ehkäpä tulevaisuudessa itsensä työllistämiseen esimerkiksi yrittäjyyden tai kevytyrittäjyyden kautta kykenevät yksilöt ovatkin vahvoilla ja selviävät työelämän murroksesta parhaiten. Jo nyt monilla aloilla, esimerkiksi kampaamoissa, työntekijät työskentelevät pääsääntöisesti toiminimillä eli yksityisinä elinkeinonharjoittajina. Lisäksi freelancerina (”friikkuna”) eli vapaana ammattilaisena työskenteleminen on arkipäivää esimerkiksi kulttuuri- ja viestintäaloilla, mutta on lisääntymään päin myös monissa muissa asiantuntijatehtävissä.

Freelancerina toimiminen suo työntekijälle entistä enemmän vapautta mm. etätyön muodossa, mikä puolestaan antaa paremmat mahdollisuudet yhdistää työ- ja perhe-elämä. Freelancerin kannattaa myös harkita kevytyrittäjyyden hyödyntämistä. Kevytyrittäjä ei nimittäin ole varsinainen yrittäjä, sillä hänellä ei ole toiminimeä, vaan hän laskuttaa asiakkaitaan laskutuspalvelun kautta. Tämä melko uusi työmuoto tarjoaakin monelle vaivattoman tavan tehdä päivätyön ohella satunnaisia tilaustöitä tai kokeilla yrittäjyyttä työmuotona, sillä tulevaisuuden työelämässä tarvitaan yhä enemmän yrittäjämäistä asennetta ja työnteon tapaa!
CV-valokuva
Kirjoittaja Sanna Turunen on kroonisesta tiedonjanosta kärsivä biolääketieteen tekniikan tohtori, joka tutkimustyönsä ohessa pyörittää kahdella lapsella, kahdella koiralla ja yhdellä kissalla höystettyä perhearkea ja etsii siinä sivussa urallensa uusia tuulia.

Osaamispohjainen CV – Pääsylippusi työhaastatteluun?

Tuottaako sinullekin päänvaivaa ansioluettelosi, jonka tarjoama listaus työhistoriastasi ei vaan tunnu tekevän oikeutta ainutlaatuiselle osaamisprofiilillesi. Mitäpäs jos kokeilisitkin kääntää kaiken päälaelleen ja laatisitkin osaamispohjaisen CV:n?

Koin itsekin juuri tässä valmistumisen kynnyksellä ahaa-elämyksen ansioluetteloni suhteen saatuani yllättäen sähköpostia väitöskirjanikin kielentarkastuksen suorittaneelta yhteistyökumppaniltani, Peter Heathilta. Hän halusi edesauttaa työnhakuani vinkkaamalla minulle, että ansioluetteloni perinteinen, kääntäen kronologinen, työhistorian kuvaus ei todennäköisesti tulisi erottumaan edukseen muiden työnhakijoiden ansioluetteloiden joukosta. Tällaisen työtehtäviä vastuualueineen ja saavutuksineen listaavan CV:n sijaan minulle suositeltiinkin osaamispohjaisen ansioluettelon (Skills based CV) laatimista.

Oman osaamisen kartoittaminenhan on muutenkin tärkeää hakeuduttaessa uusiin työtehtäviin tai kokonaan uudelle työuralle, mutta myös tämän hetkisen työn mielekkääksi kokemisen kannalta. Oman osaamisen tunnistaminen ja sanoittaminen toimiikin tehokkaana ammatillisen identiteetin luomisen lähtökohtana.  Osaamista on monenlaista, sekä konkreettista opintojen aikana karttunutta tietoa, että käytännön tekemisessä harjaantunutta taitoa ja tietenkin myös työkokemuksen ja elämänkokemuksen tuomaa kokemusta. Konkreettisen osaamisen tunnistaminen on tietenkin helpompaa, kun voi vain listata vaikkapa eri tietokoneohjelmistoja, laitteistoja tai tekniikoita, joita osaa käyttää. Abstraktien työelämätaitojen, kuten vuorovaikutustaitojen, organisointitaitojen tai esimiestaitojen, hahmottaminen voikin olla huomattavasti haasteellisempaa, mutta nykyisillä työmarkkinoilla tuiki tarpeellista.

CV(1)

Valitettavasti perinteinen kronologinen ansioluettelo ei aina työnhakutilanteissa edistä työnhakijan mahdollisuuksia tulla huomatuksi ja valituksi, sillä esimerkiksi täysin uudelle uralle pyrkivällä työnhakijalla työhistoria ei välttämättä tue ollenkaan kiikarissa olevaa uutta urasuuntausta. Myöskin pitkän uran saman työnantajan palveluksessa tehneen työnhakijan työhistoriaan nojaava CV saattaa rekrytoijan silmissä näyttää aivan liian yksitoikkoiselta. Etenkin tällaisissa tapauksissa työnhakijan kannattaakin heittää pelkän työhistorian tähdentäminen romukoppaan ja keskittyä korostamaan omaa ydinosaamistaan.

Tietenkin osaamispohjaiseenkin ansioluetteloon tulee sisällyttää samoja komponentteja kuin perinteiseenkin ansioluetteloon, kuten yhteystiedot, valokuva ja lyhyt profiilikuvaus herättämään lukijan mielenkiinnon heti alkuunsa. Mutta työhistorialuetteloinnin sijaan etusivulle laaditaankin esittely henkilön muutamasta keskeisimmästä osaamisalueesta, jotka on huolella valittu kuvastamaan juuri niitä osaamisalueita, joita potentiaalinen työnantajakin esimerkiksi työpaikkailmoituksessaan mainitsee. Jokaisesta osaamisalueesta muodostetaan ansioluetteloon oma väliotsikko, jonka alle eritellään kyseistä taitoa kartuttanut kokemus, tehtävät ja saavutukset.

Toki tällaiseen osaamispohjaiseenkin ansioluetteloon ujutetaan mukaan koulutustausta ja työhistoria, mutta nämä listataan vasta oman osaamisen jälkeen ja mieluiten ilman tarkempia tehtäväkuvauksia, sillä näistä tärkeimmäthän on jo tullut käsiteltyä edellä osana henkilön osaamisprofiilia. Itsellänikin on parhaillaan tekeillä osaamispohjainen ansioluettelo ja kunhan saan sen viimeisteltyä, tullee se korvaamaan kronologisen ansioluetteloni myös Piilo-osaajien nettisivuilla. Nähtäväksi vielä jääkin, tuleeko tämä uudenmuotoinen CV:ni lopulta olemaan pääsylippuni ensimmäiseen työhaastatteluuni biolääketieteen tekniikan tohtorina.

Oletko sinä jo kokeillut ansioluettelosi päivittämistä osaamispohjaiseksi? Ja jos olet, onko päivittäminen kantanut jo hedelmää eli avannut sinulle oven työhaastatteluun? Kerro kokemuksistasi kommenteissa.

CV-valokuva


Kirjoittaja Sanna Turunen on kroonisesta tiedonjanosta kärsivä biolääketieteen tekniikan tohtori, joka tutkimustyönsä ohessa pyörittää kahdella lapsella, kahdella koiralla ja yhdellä kissalla höystettyä perhearkea ja etsii siinä sivussa urallensa uusia tuulia.

Tutkija apuraharuletin pyörteissä

Sopivana jatko-osana aikaisemmin ilmestyneelle kirjoituksellemme ”Rohkenisitko palkata tohtorin?” ajattelin kertoa hieman siitä, minkälainen apurahapainotteinen tutkijan polkuni viittä vaille valmiiksi tekniikan tohtoriksi on ollut.

Diplomi-insinööriksi valmistuttuani päädyin jatkamaan uraani teknillisellä yliopistolla tutkijana Innovaatiokeskus Tekesin rahoittamassa tutkimusprojektissa. Valitettavasti Tekes-projektin päätyttyä edessäni aukenivat epävarmemmat ajat ja koko tutkijanurani jatkuvuus riippui siitä, kuinka hyvin minua lykästäisi apuraharuletissa.

Päädyin siis työllistämään itse itseni hakemalla tutkimustyölleni rahoitusta tiedettä tukevilta yksityisiltä säätiöiltä henkilökohtaisen apurahan muodossa. Onneksi onnetar on ollut minulle erittäin suosiollinen ja lukuisien apurahahakemusten kirjoittaminen on johtanut useammankin kokovuosiapurahan myöntämiseen tutkimukselleni. Lisäksi apurahakausien välissä olen saanut nauttia lyhyistä määräaikaistyösuhteista yliopistolla, mikä on taannut urani jatkuvuuden ja mahdollistanut tieni kohti tohtorin tutkintoa.

Apurahatutkijan parhaimpia työetuja lienee vapaus työaikojen suhteen. Riippuu tietenkin paljon tutkijasta itsestään, kuinka paljon suo itselleen vapauksia. Koska tutkimustyön etenemistä arvioidaan jatkuvasti koko tiedeyhteisön voimin, saattaa se asettaa tutkijalle paineita työskennellä aiheen parissa myös vapaa-ajalla. Valitettavan monessa yliopistossa apurahatutkijat ovat eriarvoisessa asemassa palkkatyössä oleviin tutkijoihin verrattuna, sillä heidän ei lasketa kuuluvan yliopiston henkilökuntaan. Näin ollen yliopistolla ei ole heitä kohtaan työnantajavelvollisuuksiakaan. Itse koen olleeni varsin etuoikeutettu, sillä en ole koskaan joutunut maksamaan yliopistolle erillistä korvausta käyttämistäni työskentely- ja laboratoriotiloista, laitteista tai tietoliikenne-, puhelin- ja kirjastopalveluiden käyttöoikeuksista. Silti en ole koskaan ryhtynyt pitämään itsestään selvyytenäkään kyseisiä etuuksia. Lisäksi omalla yliopistollani apurahatutkijoiden on jo muutaman vuoden ollut mahdollista saada käyttöoikeus työterveyshuollon palveluihinkin, mikä ei vielä tutkijanurani alkutaipaleella ollut mahdollista.

Eli vaikka apurahatutkijalta saattaa puuttua monia työsuhteeseen liittyviä etuja, uupuvat myöskin velvollisuudet. Apurahakaudella tutkija pystyy nauttimaan perinteisestä akateemisesta vapaudesta täysin siemauksin; häntä eivät rajoita työajan kohdennukset, matkanhallintaohjelmistot, eivätkä muutkaan byrokratian koukerot. Nyt kun apurahahakemustenkin laatiminen sujuu jo itseltänikin ammattilaisen ottein, houkuttelee tutkimustyön jatkaminen post doc -tutkijana yliopistolla vaikkapa uuden apurahan turvin – ainakin ajoittain. Toisaalta näin perheellisenä ihmisenä toivoisin myös lopulta löytäväni taloudellisesti hieman vakaamman mutta yhtä mielenkiintoisen työn, sillä apurahatutkimukselle tyypillinen epävarmuus tulevaisuudesta saattaa liian pitkään jatkuessaan kuihduttaa myös kaiken luovuuden ja innostuksen. Joten sillä hetkellä, kun havaitsen tieteellisen uteliaisuuteni uhkaavan näivettyä, on viimeistään aika startata täysin purjein kohti uusia tuulia!

CV-valokuva

Kirjoittaja Sanna Turunen on biolääketieteen tekniikan ammattilainen ja kroonisesta tiedonjanosta kärsivä viitta vaille valmis tekniikan tohtori, joka tutkimustyönsä ohessa pyörittää kahdella lapsella, kahdella koiralla ja yhdellä kissalla höystettyä perhearkea ja etsii siinä sivussa urallensa uusia tuulia.

Rohkenisitko palkata tohtorin? -Viisi syytä työllistää yritykseesi tohtori

Nykypäivän tohtoriksi kouluttautunut ja tähänastisen työuransa akateemisessa maailmassa tutkijana tehnyt ei todellakaan ole mikään tutkijankammiossaan pölyttynyt erakko, vaan kansainvälisesti ja poikkitieteellisesti verkostoitunut ongelmanratkaisija.

Tohtoreiden kouluttaminen työttömiksi on silkkaa yhteiskunnan varojen haaskausta, joten nyt kaikki pätevää työvoimaa etsivät yritysten edustajat kuulolle. Tässä tulevat viisi painavaa syytä palkata tohtoriksi asti kouluttautunut henkilö yrityksenne vahvistukseksi!

  1. Tiimityöskentelytaidot

Omat tohtorin väitöskirjamme ovat tekniikan ja luonnontieteiden aloilta, joissa tutkimusta tehdään monikulttuurisissa tutkimusryhmissä. Tutkimusprojekteissa on mukana tutkijoita toisista yliopistoista sekä tutkimuslaitoksista ja yhteistyötä voidaan tehdä myös yrityskumppaneiden kanssa. Yhtä aikaa voi olla käynnissä useitakin projekteja, joissa on mukana kirjava joukko osaajia. Tärkeä tulevaisuuden työelämätaito, verkostomainen työskentely, on siis jo tohtoreilla hallussa. (Anekdoottina mainittakoon, että tämän kirjoituksen kirjoittajat eivät ole tavanneet toisiaan (vielä) livenä, vaan kirjoitustyö hoidettiin joustavasti Slack-pikaviestintäsovellusta hyödyntäen.)

  1. Kyky käsitellä tietoa ja oppia uutta

Kaikkihan nyt googlata osaa? Sen sijaan taitoa vaatii suhtautua tietoon terveen kriittisesti ja erottaa fakta fiktiosta. Nykyään tiedonvirtaan voi miltei hukkua, mutta kunnon tutkija hallitsee tehokkaimmat tiedonhankintamenetelmät ja osaa karsia tietotulvasta esille vain sen kaikkein olennaisimman. Tutkijan luonne on utelias ja tohtoreilta löytyy innostus ja kyky jatkuvaan oppimiseen ja osaamisen kehittämiseen.

  1. Esiintymistaidot

Olennainen osa tutkijan työtä on esitellä tutkimustyönsä tuloksia erilaisille sidosryhmille. Seminaarit, konferenssit ja jatko-opintokurssit ovat tarjonneet mainion tilaisuuden paitsi verkostoitumiseen myös esiintymistaitojen kehittämiseen. Jokaisella tohtoriksi väitelleellä on myös ollut rohkeutta esitellä tutkimustaan ja puolustaa työtään julkisesti kollegojen ja sukulaisten arvostelevien silmien edessä. Niinpä tohtorille on tullut tutuksi oman sanoman pukeminen kulloisellekin kohdeyleisölle sopivaan kieliasuun ja viestiminen sekä suomen että englannin kielellä.

  1. Laajojen kokonaisuuksien hallintataito

Tohtoreille on tyypillistä vahva asiaosaaminen ja kyky laajojenkin asiakokonaisuuksien haltuunottoon ripeällä tahdilla. Osaamme kantaa vastuuta sekä oman työmme edistymisestä, että koko projektin etenemisestä ennalta asetetun aikataulun ja budjetin puitteissa. Yliopistoura on antanut eväät niukkojenkin resurssien hyödyntämiseen luovalla tavalla. Me tohtorit osaamme jalon itsensä johtamisen taidon, sillä olemmehan yliopiston vapaassa ilmapiirissä saaneet kulkea löysässä hihnassa ilman seikkaperäistä ohjenuoraa, joten oman suorituksen arvioiminen, kehittäminen ja ajankäytön priorisointi ovat meille arkipäivää.

  1. Kehittämistaidot

Kokeelliseen tutkimustyöhön kuuluu menetelmien kehitystä ja testausta, epäonnistumisia ja uusia yrityksiä sekä lopulta vastaus alussa esitettyyn hypoteesiin. Tutkijan työ vaatii ennakkoluulotonta ajattelua ja kykyä reagoida muuttuviin tilanteisiin. Valmistuttuaan tutkimus käy läpi vertaisarvioinnin, jossa kaunistelematta eritellään tutkimuksen vahvuudet ja heikkoudet, mikä tarjoaa mahdollisuuden kehittymiseen. Tutkimusta tehdään usein niukoilla resursseilla, joten tohtoreille on myös kehittynyt taito ratkaista vastaan tulevat ongelmat kustannustehokkaasti.

Työnantaja: Palkkasitko/palkkaisitko tohtorin ja mikä tohtorien osaamisessa on yllättänyt sinut positiivisesti? Entä mitä taitoja tohtorien kannattaisi kehittää pyrkiessään siirtymään tieteenteosta bisnesmaailmaan?

MIB3PROF_045_NiinaKirjoittaja Niina Tavi on tamperelainen ympäristöasiantuntija, kahden tyttären äiti sekä kokeileva puutarhaharrastaja.

 

 

 

 

 

CV-valokuvaKirjoittaja Sanna Turunen on biolääketieteen tekniikan ammattilainen ja kroonisesta tiedonjanosta kärsivä viitta vaille valmis tekniikan tohtori, joka tutkimustyönsä ohessa pyörittää kahdella lapsella, kahdella koiralla ja yhdellä kissalla höystettyä perhearkea ja etsii siinä sivussa urallensa uusia tuulia.