Vahvistusta osaamiseen joustavista verkkokursseista

Samalla, kun etsii unelmiensa työpaikkaa, kannattaa pitää tiedot ja taidot ajan tasalla. Omatoimista opiskelua voi tehdä kotoa käsin monella eri tavalla ja tällä tavoin vahvistaa omia asemiaan työmarkkinoilla.

Piilo-osaajien Niina kertoi juuri blogissa omasta työvoimakoulutuskokemuksestaan. Jos kaipaa joustavammin omiin aikatauluihin sopivia oppimistapoja, niin keinot ovat monet. Hannan blogitekstissä käydään läpi erilaisia mielenkiintoisia tapahtumia, tilaisuuksia ja tahoja, joiden kautta voi lisätä omaa osaamistaan ja tietämystään, verkostoitua ja pysyä perillä ajankohtaisista asioista.

Tämän lisäksi on olemassa paljon erilaisia verkkokurssialustoja, joilla pystyy perehtymään syvällisemmin yksittäisiin aiheisiin tai tekemään jopa kokonaisia tutkintoja. Osa kursseista, ja varsinkin suuremmat kokonaisuudet, ovat maksullisia, mutta valikoimista löytyy todella hyvin myös ilmaisia kursseja. Tässä on esitelty muutamia meidän suosikkilistallemme nousseista palveluista ja alustoista.

Udemy (www.udemy.com)

Udemyn kurssivalikoima on monipuolinen sisältäen kursseja monilta aloilta, sekä esimerkiksi musiikkia ja kieliä harrasteiden puolelta. Kurssit ovat maksullisia, mutta muutamia kertoja vuodessa on kampanja, jolloin kursseja pystyy ostamaan huomattavan edullisesti. Alustalla pystyy luomaan kursseista kokonaisuuksia, kurssit voi suorittaa silloin kun itselle sopii ja ne jäävät käytettäviksi ikuisesti, joten niihin voi tarvittaessa palata uudestaan myöhemmin.

edX (www.edx.org)

edX:n valikoimassa on kursseja useilta aloilta ja niitä tarjoavat partneriyliopistot ja -yritykset. Palvelussa on runsaasti ilmaisia kursseja ja suoritusaikataulu on joko kurssin etenemiseen sidottu tai omaan tahtiin etenevä. Suoritetuista kursseista voi hankkia maksullisen sertifikaatin. MicroMasters Certificate-, Professional Certificate- sekä XSeries-ohjelmat ovat maksullisia ohjelmia, joista saa lopuksi todistuksen.

LinkedIn Learning (www.linkedin.com/learning) ja Lynda (www.lynda.com)

Mikäli tahtoo ottaa LinkedInistä kaiken irti, kannattaa harkita Premium-jäsenyyttä joksikin ajanjaksoksi. Samalla saa LinkenIn Learning – valikoiman käyttöönsä. Kurssivalikoimassa on työelämän aihepiirejä urakehityksestä projektihallintaan sekä kursseja muun muassa julkaisualustojen käyttöön. Kursseista pystyy luomaan itselleen helposti hallittavia kokonaisuuksia ja seuraamaan omaa edistystään. Samoja kursseja on mahdollista käydä myös Lynda-palvelussa, jolloin maksettavaksi tulee erillinen kuukausimaksu. Kurssit ja ominaisuudet ovat näissä käytännössä samat, mutta ristiin niitä ei valitettavasti pysty käyttämään.

verkkokurssi

Udacity (eu.udacity.com)

Udacity tarjoaa ilmaisia kursseja ja maksullisia Nanodegree-tutkintoja. Valikoima on toistaiseksi hieman ohuempi kuin aiemmin esitellyillä palveluilla, mutta tarjolla on paljon mielenkiintoisia ja ajankohtaisia aihepiirejä. Kurssien hakeminen on helppoa ja hakua tehdessä pystyy rajaamaan hakua muun muassa lähtötason mukaan. Kursseissa on annettu arvio kuluvasta ajasta viikkoina, mutta kursseja voi käydä omaan tahtiin.

Coursera (www.coursera.org)

Myös Coursera tarjoaa kursseja yhteistyössä yliopistojen kanssa. Valikoima on melko laaja, mutta osa kursseista on maksullisia. Courseran kautta on mahdollista opiskella myös suurempia kokonaisuuksia ja nämä ovat kk-maksullisia. Koska kursseja voi käydä omaan tahtiin, periaatteessa tehokkaalla työskentelyllä kokonaisuuden hintaa pystyy minimoimaan.

Verkkokurssit mahdollistavat yksittäisten kurssien käymisen ja kurssialustojen päälle voi halutessaan rakentaa vaikka kokonaisen tutkinnon. On hienoa, että Suomessa on mahdollisuus opiskella virallinen tutkinto ilmaiseksi. Oman osaamisen täydentämisen kannalta on kuitenkin upeaa, että erilaisten verkkokurssien avulla on mahdollisuus opiskella käytännössä mitä vain silloin, kun itselle parhaiten sopii.

Mikä on sinun mielestäsi paras kurssialusta tai paras yksittäinen kurssi, jonka olet suorittanut? Kerro kommenteissa!

Piritta Apell, Piilo-osaajat, rekry

Kirjoittaja Piritta Apell on tamperelainen tietojohtamisesta kiinnostunut diplomi-insinööri, joka yrittää tartuttaa kahdelle ylienergiselle pojalleen loogista ajattelua.

 

 

 

 

 

cvkuva

Toinen kirjoittaja Annamaija Åhman on tiedonjanoinen diplomi-insinööri, kolmen lapsen äiti ja vanhan talon eläjä, joka etsii itselleen seuraavaa työelämän haastetta.

Kone + oppiminen = koneoppiminen – Mitä se oikein tarkoittaa?

 

Onko sinulla satoja, jopa tuhansia kuvia napattuna kännykällä? Ja olisi kiva löytääkin sieltä jotain tiettyjä kuvia. Mutta kun ei jaksa järjestellä niitä, ei kykene, ei ole aikaa. Auttaisiko koneoppiminen? Ajeletko paljon autolla? Matkalla olisi ehkä mielekkäämpää tehdä jotain muuta kuin keskittyä ajamiseen. Auttaisiko koneoppiminen? Tässä vain pari esimerkkiä, joissa koneoppiminen voi auttaa.

No mitä se koneoppiminen sitten oikein on? Meillä on (tieto)kone. Syötetään sille mahdollisimman paljon opetusdataa. Kone oppii jotain maagista tämän opetusdatan sekä tiettyjen opetusalgoritmien avulla. Nyt meillä on opetettu kone. Koneelle voi nyt syöttää kyselyn, ja – tadaa – se antaa meille (toivottavasti mahdollisimman) oikean vastauksen.

koneoppiminen

Voit esimerkiksi antaa koneelle opetusdatana kissojesi ja koiriesi kuvia, ja kone oppii tunnistamaan ne. Sitten kone voisi vaikka tägätä kaikki Miisut, Muusat, Rekut ja Rollet kuvista, ja löytäisit helposti haluamasi karvaturrin kuvat muiden joukosta.

Koneoppiminen on puheenaiheena myös esimerkiksi rekrytoinnissa. Sen hyödyntäminen voisi tehostaa rekrytointiprosesseja, nopeuttamalla prosesseja ja tekemällä rekrytoinnista kustannustehokkaampaa. Kone etsisi hakijoiden joukosta muutaman sopivan kandidaatin, joista sitten lopullinen valinta tehtäisiin.

Työnhakijan kannalta voisi olla hyvinkin mielenkiintoista, jos koneoppimisen avulla saisi jollain tavalla tehostettua työnhakua. Ehkä apuja vaikkapa huikean hyvän hakemuksen tekoon!

Mikä sinusta olisi parasta, mitä koneet voisivat tehdä puolestasi?

 

Piritta Apell, Piilo-osaajat, rekryKirjoittaja Piritta Apell on tamperelainen tietojohtamisesta kiinnostunut diplomi-insinööri, joka yrittää tartuttaa kahdelle ylienergiselle pojalleen loogista ajattelua.

 

 

 

 

 

Kiinnostuitko koneoppimisesta? Lue lisää aiheesta täältä:

https://www.slideshare.net/21_venkat/s-32981502
https://dzone.com/articles/machine-learning-for-dummies
https://janiwahlman.com/2017/08/03/tekoaly-koneoppiminen-ja-liiketoiminta/
https://hbr.org/cover-story/2017/07/the-business-of-artificial-intelligence

 

Vanhemmuus on myös työelämän taitojen kartuttamista

Vanhemmuus, jos mikä, on ikuista oppimismatkaa. Mutta oppiiko silloin jotain todella hyödyllistä? Ehkä työelämässäkin hyödyttäviä taitoja? Ehdottomasti! Vanhemmat ja lapset opettavat toinen toisiaan, ja usein sitä oivaltaa myös itsestäänselviä asioita ihan uudella tavalla.

Kysyin Mothers in Business MiB ry:n jäseniltä, mitä taitoja äitiys on opettanut ja miten taidot näkyvät työelämässä. Esille nousi monia tärkeitä asioita. Äitiyden koetaan antaneen esimerkiksi sietokykyä keskeneräisyydelle, vastoinkäymisille sekä siihen, ettei kaikkea voi ennakoida. Organisointi- ja koordinointitaidot sekä ajankäytön hallinta ovat kehittyneet ja tehokkuus lisääntynyt. Ongelmanratkaisukyky ja sovittelutaidot ovat kohonneet. Osataan fokusoida, priorisoida ja delegoida paremmin, ja osataan olla ”riittävän hyviä” sekä sanoa tarvittaessa ei. Löytyy aiempaa enemmän joustavuutta, kärsivällisyyttä ja pitkää pinnaa.

Tunnepuolen asioista mainittiin myös esimerkiksi intuition nousseen tärkeäksi työkaluksi äitiyden myötä; uskallus luottaa siihen, että tekee oikean ratkaisun, jos se tuntuu hyvältä. Koettiin, että pystytään olemaan paremmin läsnä. Kyetään tunnistamaan, ymmärtämään ja sallimaan tunteita sekä sanoittamaan omia ja muiden tunteita. Ymmärretään muita ihmisiä ja elämäntilanteita paremmin. Äitiys oli tuonut myös lisää rohkeutta, itsevarmuutta ja itseluottamusta sekä armollisuutta. Osataan iloita omista ja muiden onnistumisista ja nauttia hetkestä!

Vanhemmuuden myötä myös omat elämäntaitoni ovat saaneet uusia ulottuvuuksia ja kehittyneet valtavasti. Ja tämä, totta kai, auttaa myös työelämässä. Nostan tässä esille muutamia niistä asioista, joiden olen kokenut vahvistuneen tai saaneen uutta näkökulmaa vanhemmuuden myötä. Näitä oivalluksia on tullut matkan varrella paljon, ja matka jatkuu koko ajan.

Suunnitelmallisuus ja varautuminen (pahimpaan)

Esimerkiksi pidemmälle reissulle lasten kanssa lähtiessä tulee suunniteltua tarkkaan, mitä saatetaan tarvita mukana; kaikkea ekstra- ja ekstraekstrakalsareista sadevaatteisiin sekä pikkupurtavaa tai viihdykettä mahdollisia matkaraivareita varten. Reissuun on mukavampi lähteä, kun tietää että laukusta löytyy kaikki tarvittava, myös niihin pahimpiin tilanteisiin. (Vaikkakin yleensä puolet tavaroista on ylimääräisiä.)

Työelämässäkin on hyvä varautua huolellisesti, esimerkiksi esiintymisiin tai tapaamisiin. Homma hoituu paljon vapautuneemmin, kun on valmistautunut tilanteeseen hyvin. Mielummin enemmän kuin vähemmän.

shutterstock_225164152

Suunnitelmien muutokset ja joustaminen

Vaikka lasten kanssa kuinka yrittäisi suunnitella asioita etukäteen, usein kuitenkin jotain menee ”pieleen”.  On hyvä olla plan-B takataskussa, ja jos ei ole, niin sitten vaihdetaan suunnitelman suuntaa lennosta. Tarvittaessa on myös hyvä osata joustaa asioista. Jopa joistain periaatteista, järkevissä rajoin tietysti. Ainakin herkän aistihaasteisen sekä todella voimakastahtoisen touhottajan kanssa on saanut lukemattomia kertoja todeta, ettei näitä hommia voi aina tehdä insinöörin logiikalla. Esimerkiksi joku itselle vähäpätöinen asia voi merkitä pienelle ihmiselle koko maailmaa tietyllä hetkellä.

Myös työelämässä, varsinkin agilessa työkulttuurissa, täytyy sopeutua yllättäviin tilanteisiin, suunnan muutoksiin ja uusien suunnitelmien tekemiseen. Ja on ehdottomasti osattava joustaa tarpeen vaatiessa.

Samat kikat eivät päde kaikkien kanssa

Ehkäpä suurimpana ahaa-elämyksenä olen huomannut, että lapset todella ovat niin erilaisia, samassakin perheessä. Insinöörin logiikalla luulit oppineesi jo muutaman asian ensimmäisen lapsen kanssa, ihan vain todetaksesi, ettei ne ”samat lait” enää pädekään toisen lapsen kanssa.

Työelämässä on myös osattava ”virittäytyä oikealle taajuudelle” esimerkiksi työkavereiden ja asiakkaiden kanssa, hekin ovat yksilöitä. Yksi lähestymistapa toimii yhden kanssa, toinen tapa toisen kanssa

Iloitse (ja juhli) pienistäkin onnistumisista (!!)

Voi tuntua pieneltä asialta saada sukkaa jalkaan. Mutta kyllä se vaan niin on, että ensimmäistä kertaa kun se oma pienokainen saa sen sukan jalkaansa ihan itse, niin se on juhlan paikka. Voi pojat sitä ylpeyden tunnetta, mikä vanhemmissa herää!

Töissä tapahtuvia ”erävoittoja” on myös syytä juhlistaa jollain tavoin. Ei lapsi, eikä se työntekijäkään, kehuista kuihdu. Päinvastoin, se saa yrittämään entistä enemmän ja paremmin.

Uskalsipa muuten MiBin jäsenistä joku mainita myös ne kuuluisat lehmänhermot saaneensa, ja eräs jäsen vastasi äitiyden tuoneen mukanaan kepeyden ja ilon. Mahtavaa!

Auttavatko tällaiset asiat sinun mielestäsi työelämässä? Kerro myös mitä (työ)elämän taitoja/tietoja itse koet oppineesi vanhemmuuden myötä?

Piritta Apell, Piilo-osaajat, rekry

Kirjoittaja Piritta Apell on tamperelainen tietojohtamisesta kiinnostunut diplomi-insinööri, joka yrittää tartuttaa kahdelle ylienergiselle pojalleen loogista ajattelua.