Työn arvostus

Tämä ajatus syntyi entisen firman edustussaunassa lauantaina 14.9., kun keskustelin entisen yhtiökumppanin kanssa siitä, että me molemmat olemme hemmetin onnekkaita. Meille maksetaan kohtuullisen hyvää palkkaa työstä, joka ei kuitenkaan ole yhteiskunnan kannalta välttämätöntä. Kukaan ei kuole, jos me emme mene maanantaina töihin.

Samaan aikaan retoriikka työttömiä kohtaan kärjistyy, ja toistuvasti nousee esiin, että erilaiset työt ja tehtävät saavat aikaan erilaista arvostusta tai sen puutetta.

Mietin tätä laajemmin, koska oma juniorini aloitti juuri nyt maanantaina TET-viikkonsa, jonka aikana hän työskentelee paikallisessa rautakaupassa. Kohtaako hän työhön tutustuessaan ennakkoasenteisiin? Paljon puhutaan myös ns. oikeista töistä, joita ilmeisesti ovat ne työt, joiden historia ulottuu kauas agraariyhteiskuntaan, eli arvostuksen puute voi näkyä monella tavalla.

Työ myös muuttuu. Muun muassa automaatio tekee monista tehtävistä sisällöllisesti erilaisia, ei välttämättä tarpeettomia. Se työ, jota minä tein oman TET-viikkoni aikana pankissa, on muuttunut täysin koneelliseksi ja koneiden väliseksi – ihminen ei enää ole mukana siinä yhtälössä.

Mutta millainen työ on arvostettavaa?

Reissutyöläiset, sekä ICT- että rakennusmiehet, hotellin aamukahvilla.

Koska en osaa muutakaan, lähden anekdoottien linjalle:

Lähikauppani, jonkin tutkimuksen mukaan kallein koko kaupungissa, on kuitenkin miellyttävä paikka asioida, ja koska olen siellä säännöllisesti käynyt avaamisesta saakka, tervehdin mielelläni kaikkia henkilökunnan jäseniä ja yhtä tukityöllistettyäkin, jonka melkein joka kerta kohtaan asioidessani. Parin kanssa rupattelen mukavia, jollei takanani ole jonoa.

En pura omaa kiirettäni henkilökuntaan, mutta saatan mielessäni kritisoida asiakkaita, jotka tekevät ns. ruuhka-ajasta entistä haastavampaa.

Kuluneen 30 vuoden aikana olen itse tehnyt monenlaista työtä: olen ollut nurmikonleikkaajana, pullokoneen hoitajana ja yrittäjänä, joten osaan asettua moniin saappaisiin. En kuvittele, että tittelini tai palkkatasoni tekee minusta yhteiskunnallisesti hyödyllisemmän tai tärkeämmän kuin paikallisen huoltoyhtiön kerrossiivoojasta, jonka kotiportaikossani monesti kohtaan.

En arvosta ystäviäni heidän työnsä tai tulojensa kautta, vaan heidän persoonansa ja käytöksensä kautta. En häpeä vanhempieni tai isovanhempieni ammatteja tai arvota heitä niiden kautta. Miksi siis tekisin niin ihmisille, joita en henkilökohtaisesti tunne?

Työelämässä, kuten kaikkialla muuallakin, paljon on kiinni onnesta ja sattumasta, eikä yksilö voi määräänsä enempää vaikuttaa siihen, miten nallekarkit jaetaan.

Arvostetaan siis työtä ja sen tekijää – huolimatta siitä, ettemme sitä itse tee.

Kirjoittaja Tommi Helenius omaa uteliaan mielen ja kokeilee mielellään erilaisia asioita ICT-alaa sivuten. Pelkkä Excelien pyörittely ei innosta, joten Tommi toimii mielellään ihmisten ja teknologian välimaastossa, liiketoiminnan ja tekniikan välisenä tulkkina.