Onnistumisia kohti!

Photo by Pixabay on Pexels.com

Oletko joskus innostuneena asettanut itsellesi tavoitteita vain todetaksesi muutaman viikon tai kuukauden päästä, että ei tainnut onnistuakaan? Kuinka monta kertaa olet jäänyt vain unelmoimaan, sillä tavoite edellistä taustaa vasten on tuntunut kaukaiselta, mahdottomaltakin?

Kaikille on käynyt näin. Innostus kantaa vain hetken. Tavoitteiden saavuttamiseksi innostus on muutettava sisäiseksi motivaatioksi, mietittävä matkaa päämäärään kokonaisvaltaisesti.

pienironald-cuyan-534984-unsplash

Mistä sinä unelmoit, mitä tavoittelet? Unelmien eteen työskenteleminen vaatii paljon työtä, mieti oletko valmis siihen vastoinkäymisistä huolimatta. Jos olet, seuraavat kohdat voisivat viedä sinua lähemmäksi kohti tavoitettasi.

  1. Kirkasta itsellesi, mitä todella haluat. Millainen on se parempi elämä, jota tavoittelet? Kiteytä tavoitteesi yhdeksi lauseeksi. Mitä paremmin pystyt sanoittamaan tavoitteesi, sitä helpompaa on myös toteuttamisen miettiminen.           
  2. Tavoitteesi on mitä todennäköisemmin ollut mielessäsi jo jonkun aikaa. Olet pyöritellyt eri vaihtoehtoja, miettinyt ratkaisuja, tutkinut taustoja. Sanoita – kirjoita vaikka paperille – mitä olet jo tehnyt tavoitteesi eteen ja mitä osaat. Olet jo matkalla kohti päämäärääsi.
  3. Mieti tavoitteitasi portaina. Mitkä ovat askelmat kohti päämäärää? Voitko asettaa itsellesi matkan varrelle selkeitä välitavoitteita? Mitä välitavoitteet ovat? Miten palkitset itsesi silloin?
  4. Varustaudu vastoinkäymisiin. Mitä esteitä tai hankaluuksia koet matkallasi kohti tavoitettasi? Ovatko vaikeudet sisäisiä, itsestäsi johtuvia vai ulkopuolisia haasteita? Pohdi, kuinka voisit varustautua vastoinkäymiseen. Miten ohitat esteen tai teet siitä vain hidasteen?
  5. Pohdi arkeasi ja jaksamistasi siinä. Mistä saat energiaa ja hyvää mieltä? Vaali näitä asioita. Myös läheiset ihmiset ovat hyvin tärkeitä. Kuka voisi tsempata sinua matkan varrella? Kuka tai mikä tukee sinua arjessa?

Millainen on se parempi elämä, jota tavoittelet? Kiteytä tavoitteesi yhdeksi lauseeksi.

Toiset tavoitteet ovat helpompia ja lähempänä kuin toiset. Isokin unelma tulee läsnäolevaksi pilkkomalla se tavoitteiksi ja välitavoitteiksi. Matkan konkreettinen pohtiminen auttaa sinua varustautumaan tulevaan. Onnea matkaan!

Marika SarhaKirjoittaja Marika Sarha työskentelee omassa yrityksessään valmentajana ja tukee asiakkaitaan valmennuksen ja luovien työskentelymenetelmien avulla. Hän innostuu ihmisten kohtaamisesta, unelmista ja piilossa olevasta potentiaalista.

3 Responses

  1. 28.10.2018

    […] via Onnistumisia kohti! […]

  2. 2.11.2018

    […] ei siis ole haihattelua. Se on tavoitteellista etenemistä kohti tiettyä päämäärää. Oman unelman ja suunnan löytäminen tekee työnhausta […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *