Pois piilosta ja kehu itseäsi

_5003767_1
Osaako joku käyttää WordPressiä?
– Joskus jonkin verran käyttänyt.

Näistä kahdesta lauseesta, jotka kaksi toisilleen lähes tuntematonta henkilöä vaihtoivat facebookin tapahtumasivulla, alkoi osaltani matka, joka nyt Piilo-osaajina tunnetaan. Ja näihin kahteen lauseeseen palasin mielessäni, kun törmäsin Twitterissä MeNaisten lyhyehköön juttuun otsikolla Itsekehuskelu kunniaan:

Ylitsepursuavan itsensä korostamisen ja omien taitojensa arvostamisen välillä on kuitenkin vissi ero. Ero on siinä, että jälkimmäiseen kannattaa ehdottomasti tähdätä.”

Näin juuri! 

Piilo-osaajat -kampanja on ollut ensimetreistään lähtien mukaansa tempaava, yhdessä rakennettu huikea juttu, joka on tuonut yhteen kasan naisia eri ammattialoilta, mutta yhteisellä päämäärällä: löytää itselleen se seuraava askel urallaan. Ja millaisen kasan naisia! Osaavia ja älykkäitä naisia, jotka ovat olleet valmiita hyppäämään – ei edes epämukavuusalueelle, vaan tuntemattomaan! – ovat laittaneet itsensä likoon ja antaneet aikaansa yhteisen hyvän vuoksi. Ja ennen kaikkea katsomaan peiliin ja sanomaan:

Olen juuri niin hyvä kuin olen ja siksi haluan kertoa sen sinullekin!

Ja se juuri on Piilo-osaajien taika. Kampanjan sielu ei ole vain sen seuraavan ura-askeleen löytäminen, vaan se, että niitä omia taitoja ja omaa osaamista arvostetaan tai vähintäänkin kasvetaan arvostamaan. Uskalletaan olla hyviä ja sanoa se ääneen, muuallakin kuin salaa paperilla työhakemuksessa (joka sekin kirjoitetaan posket punastellen, koska hei: itsekehu).

Katseet on nostettu varpaista ja ne hissipuheet pidetään leuka ylhäällä ja katse suoraan kuulijaan suunnattuna. On heitetty se introvertti itsestä jäähylle ja hypätty mukaan toimintaan, joka kuitenkin tuntuu niin omalta. On astuttu pois piilosta, ylpeinä siitä, että jokainen meistä on hyvä siinä, mitä tekee; ammattilainen ja asiantuntija.

piilo-osaajat, miblab, mibrekry, poispiilosta

Jatkankin sitä, mihin MeNaiset jäi ja haastan sekä sinut että jokaisen Piilo-osaajan tekemään saman tämän postauksen kommentti-osioon:

Minä olen hyvä organisoimaan, hahmottamaan suuria kokonaisuuksia aina suuresta kuvasta siihen pienimpään yksityiskohtaan ja viemään asioita eteenpäin.

Missä sinä olet hyvä?

MIB3PROF_010_elinaKirjoittaja Elina Pahta on taloushallinnon moniosaaja, Piilo-osaajat projektin toinen vetäjä, uusperheen koordinaattori ja ikuinen innostuja.

Kuvat: Studio Torkkeli Oy / Laura Tammisto

User Avatar

piilo.osaajat

Piilo-osaajat -sivusto on asiantuntijuudesta innostuneiden yksityishenkilöiden työnhakuyhteisö, asiantuntijaverkosto sekä rekrytoijille ja työnantajille suunnattu osaajagalleria.

3 Responses

  1. Työnhaussa joutuu väkisinkin opettelemaan kehumaan itseään ja pohtimaan omia vahvuuksiaan. Näistä puolistani olen iloinen ja ylpeä:
    – Innostun helposti ja osaan myös innostaa muita mukaan sekä pitää hyvää meininkiä yllä. (Todisteena mm. tämä kampanja. ;))
    – Omaksun uusia asioita nopeasti enkä anna helposti periksi. Esim parhaillaan opiskelen data-analytiikkaa vailla aiempaa ohjelmoinnin tai koodaamisen kokemusta. Yllätin heti ensimmäisenä päivänä opettajankin, kuinka hyvin osasin!
    – Olen hyvä kuuntelija ja minulla on vahva intuitio. Työelämässä nämä tarkoittavat tarkkaa tilannetajua ja ihmisten lukemista, mitkä ovat hyödyksi lähes tehtävässä kuin tehtävässä.

  2. Hilla-Maria Zetterman / Piilo-osaajat sanoo:

    Tässä muutama asia, missä minä olen hyvä:
    -ymmärtämään ja ratkaisemaan teknisiä ja luonnontieteellisiä ongelmia
    -oppimaan ja analysoimaan uutta; opin esim. työssä käytettävät ohjelmistot nopeasti ja poimin materiaalista olennaisimman asian
    -innostumaan; tällöin tekemiseen tulee erityisen positiivinen ja iloinen vire.

  3. Mari Talla / Piilo-osaajat sanoo:

    Missä olen hyvä?
    – Tulen hyvin toimeen muiden kanssa
    – Olen hyvä koordinoimaan ja aikatauluttamaan
    – Olen hyvä äiti 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *