Järkeä, intoa ja kuunteluharjoituksia

Kuva: A_Different_Perspective / Pixabay

Viime aikoihin asti olen pitänyt itseäni ensisijaisesti realistisena pessimistinä, mutta sitten pysähdyin kuuntelemaan itseäni ja minäkuvani muuttui.

Ensimmäinen havahtuminen tapahtui siskoni keittiössä heinäkuun lopulla. Kuvailin löytämääni avointa työpaikkaa ja käytin sanoja “Tää ois kiva paikka”. Sitten tajunnassani jysähti, sillä muistin käyttäneeni samaa ilmaisua jokaisesta työtilaisuudesta, jota olin viimeisen vuoden aikana tavoitellut.

Elokuussa havahduin toisen kerran, kun kerroin keittiökohtauksesta ystävälleni puhelimessa. Siinä jutellessani tajusin, että tämä kehityskulku oli startannut jo keväällä liittyessäni Piilo-osaajiin. Synttäriblogista voi lukea, millaisilla sanoilla kuvailin silloin muutoksia työnhaun mentaliteetissani.

Kolmas, ja suurin, havahtuminen ravisteli minua Aava & Bangin Markkinointivirittämön toisessa orientaatiopäivässä. Siellä puhuttiin merkityksestä. Olinhan minä merkityksestä aiemminkin kuullut ja sitä heppoisesti pyöritellyt, mutta nyt sitä suorastaan moukaroitiin kallooni.

Ja hyvä niin.

Parempia pohdintoja, maagisempia merkityksiä

Kuvat: A_Different_Perspective / Pixabay

Aiempi ajatusprosessini oli kulkenut tasolla “Työpaikka pitää saada”. Miksi? “No öö… Koska siitä saa palkkaa, jolla saa ruokaa?”

Maslow’n tarvehierarkian täyttäminen ja laajemmassa mittakaavassa elämässä kiinni pysyminen on tietysti kivaa. Mutta se ei ole mahtavaa. Toinen pohdintaketjuni “Haluan yhteiskunnallisesti muutosta tekevään työpaikkaan”. Miksi? “No öö… Koska mä olen yhteiskuntatieteilijä?” oli aivan yhtä tyhjän kanssa.

Kaikeksi onnekseni olen nyt päässyt Markkinointivirittämön kautta paitsi rakentamaan itselleni työpaikkaa myös rakentamaan sitä yhteiskunnallista muutosta tekevään yritykseen. Täysin en osaa sanoa, onko kyseessä alitajunnassa pyöritellyn oikean ajatusprosessin lopputulos vai mielettömän hyvä tuuri.

Merkityksellisyys ja asioiden järkeviltä tuntuminen voi olla vain pienen vinksautuksen päässä näköpiiristä. Sitä vinksautusta kannattaa etsiä ja hakea, sillä se voi mullistaa niin työnhaun kuin suhtautumisen elämään. Olen osannut iloita uudesta työstäni ja sen tuomista mahdollisuuksista monipuolisesti, minkä lisäksi olen kokenut laajempaa onnellisuutta itsestäni työntekijänä ja, niin mahtipontisen kliseiseltä kuin se kuulostaakin, ihmisenä.

Mistä vinksautuksen löytää? Itsestään ja innostuksen alkulähteistään, kunhan osaa vähän kuunnella.

Kirjoittaja Sinikka Kauhanen on sisällöntuottaja, joka on parhaillaan monipuolistamassa itseään digimarkkinoijaksi ja joka ei pitkään aikaan uskonut työnhakuajasta voivan olla mitään hyötyä.