Pitkää, pätkää, silppua vai friikkua?

Viime vuosikymmeninä työn tekeminen on saanut runsaasti uusia eri muotoja perinteisen vakinaisen kokopäivätyön rinnalle. Enää ei kovinkaan monen työura jatku suoraan koulun penkiltä jonkin oman alan yrityksen palvelukseen ja tasaisten ylennysten kautta lopulta suoraan eläkkeelle. Sen sijaan työelämän muutokset ovat luoneet uusia työn tekemisen muotoja toistaiseksi voimassaolevan työsuhteen rinnalle.

Toki vakinainen palkkatyö porskuttaa edelleenkin tärkeimpänä työnteon muotona, mutta yhä useampi saa kuitenkin elantonsa lukuisista epätyypillisistä työnmuodoista kuten määräaikaisista tai osa-aikaisista työsuhteista. Perinteisten työsuhteiden katoon on vaikuttanut mm. automaation ja maailmanlaajuisen halpatyökilpailun räjähdysmäinen lisääntyminen etenkin tehdastyössä. Toisaalta kaikki työ ei onneksemme koskaan tule soveltumaan siirrettäväksi halpatyömaihin eikä sitä voida rajaansa enempää automatisoidakaan. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii vaikkapa hoito- ja hoivatyö, jossa monet rutiini- ja mittaustyöt olisivat vallan hyvin automatisoitavissa, mutta robotiikan käyttö on silti vielä lapsenkengissä, eivätkä robotit voi koskaan täysin korvata ihmistä hoitotyön päätöksen teossa ja vuorovaikutuksessa.

Valitettavasti tässä alati muuttuvassa maailman taloustilanteessa yritykset eivät aina uskalla ottaa riskiä ja palkata vakinaista työntekijä, vaan yrittävät minimoida riskin hyödyntämällä alihankkijoita ja vuokratyövoimaa sekä pidentämällä koeaikoja ja ketjuttamalla pätkätyösuhteita. Pätkätyösuhteellahan tarkoitetaan määräaikaista työsuhdetta, jolle on työsopimuksessa annettu tarkka alkamis- ja loppumisaika. Määräaikaiset työsuhteet ovat tyypillisiä työllistymisen muotoja esimerkiksi kausiluonteisessa työssä tai sijaisuuksissa sekä projektityössä, jota monet korkeasti koulutetut tekevät.

Itse asiassa vajaa viidennes kaikista työsopimuksista on määräaikaisia. Määräaikaisuuksia voi työntekijällä olla useampia peräkkäisiä saman työnantajan leivissä ja tällöin puhutaankin työsopimusten ketjuttamisesta. Missään ei olekaan säädetty sitä, kuinka monta määräaikaista työsopimusta saa tehdä peräkkäin, mutta kun on tehty vähintään kolme peräkkäistä sopimusta peräkanaa, voidaan puhua ketjuttamisesta. Olennaista työnantajan kannalta on, että jokaiselle määräaikaisuudelle tulee olla perusteltu syy, sillä määräaikaisten työsopimusten katsotaan heikentävän muun muassa työntekijän irtisanomissuojaa.

Yleisesti ottaen pätkätöitä tekevät monet korkeasti kouluttautuneet nuoret esimerkiksi tutkimuslaitoksissa ja IT-alalla. Itsekin kuulun juuri tähän ryhmään, sillä koko tähänastinen työurani on koostunut pelkistä ketjutetuista määräaikaisuuksista sekä itseni työllistämisestä henkilökohtaisten apurahojen myötä. Parhaimmillaan pätkätyöt tarjoavat omaan osaamiseensa luottavalle ammattilaiselle mahdollisuuden loistaa omaa kiinnostustaan vastaavassa projektin osassa ja homman tultua valmiiksi tilaisuuden siirtyä taas uuden mielenkiintoisen hankkeen pariin. Pätkätöistä voikin muodostua elämäntapa ja työnteko saattaa muistuttaa tietyllä tapaa yrittäjyyttä.

Toki ainakin itseäni tässä ”yrittäjyydessä” on jo vuosia huolestuttanut työn jatkuvuuden epävarmuus, mikä on vaikeuttanut myös omaa kauaskantoista elämänsuunnittelua, kuten viivästyttänyt oman asunnon hankkimista ja perheen perustamisen ajankohtaa. Ja koska määräaikainen työntekijä luokitellaan monessa tapauksessa tilapäisesti läsnäolevaksi, ovat ylennykset, palkankorotukset ja bonuksetkin jääneet varsin usein saamatta. Pätkätyöläinen ei välttämättä myöskään saa osuuttansa yrityksen koulutusbudjetista, mikä onkin omiaan lisäämään meidän pätkisten tunnetta siitä, että urakehityksemme on nousujohteisuuden sijaan pikemminkin laskeva kuin lehmän häntä.

Toisaalta Sitran tutkimusten mukaan työelämän muutos jatkuu entisestään ja palkkatyö sellaisenaan tullee reilusti vähenemään. Ehkäpä tulevaisuudessa itsensä työllistämiseen esimerkiksi yrittäjyyden tai kevytyrittäjyyden kautta kykenevät yksilöt ovatkin vahvoilla ja selviävät työelämän murroksesta parhaiten. Jo nyt monilla aloilla, esimerkiksi kampaamoissa, työntekijät työskentelevät pääsääntöisesti toiminimillä eli yksityisinä elinkeinonharjoittajina. Lisäksi freelancerina (”friikkuna”) eli vapaana ammattilaisena työskenteleminen on arkipäivää esimerkiksi kulttuuri- ja viestintäaloilla, mutta on lisääntymään päin myös monissa muissa asiantuntijatehtävissä.

Freelancerina toimiminen suo työntekijälle entistä enemmän vapautta mm. etätyön muodossa, mikä puolestaan antaa paremmat mahdollisuudet yhdistää työ- ja perhe-elämä. Freelancerin kannattaa myös harkita kevytyrittäjyyden hyödyntämistä. Kevytyrittäjä ei nimittäin ole varsinainen yrittäjä, sillä hänellä ei ole toiminimeä, vaan hän laskuttaa asiakkaitaan laskutuspalvelun kautta. Tämä melko uusi työmuoto tarjoaakin monelle vaivattoman tavan tehdä päivätyön ohella satunnaisia tilaustöitä tai kokeilla yrittäjyyttä työmuotona, sillä tulevaisuuden työelämässä tarvitaan yhä enemmän yrittäjämäistä asennetta ja työnteon tapaa!

Kirjoittaja Sanna Turunen on kroonisesta tiedonjanosta kärsivä biolääketieteen tekniikan tohtori, joka tutkimustyönsä ohessa pyörittää kahdella lapsella, kahdella koiralla ja yhdellä kissalla höystettyä perhearkea ja etsii siinä sivussa urallensa uusia tuulia.