Puhu äänellä, jonka kuulen, sanoilla, jotka ymmärrän

Nykyihmisen keskittymiskyky on lyhyempi kuin kultakalalla. Netti on pullollaan asiantuntijoita aiheesta kuin aiheesta. Puhutaan jopa, että elämme tiedon jälkeisessä ajassa.

Kuunnellaanko nykyään siis vain sitä, joka huutaa lujiten? Miten tällaisessa maailmassa pärjää tieteellinen tutkimus, joka perustuu pitkäjänteiseen ja perusteelliseen työhön? Miten tässä ajassa pärjää tutkija, joka ehkä on tottunut kertomaan työstään ja tuloksistaan toiselle asian syvällisesti ymmärtävälle? Miten tieteen ääni saataisiin paremmin kuuluviin julkisessa keskustelussa ja yhteiskunnallisessa päätöksenteossa?

Ihmisiä voi hämmentää tieteen ristiriitaisuus ja tiedon epävarmuus. Yksittäinen tutkimus on vain pisara meressä, se voi täydentää aiempaa tietoa tai olla ristiriidassa aiempien tulosten kanssa. Tieteen luonteeseen kuuluu kriittisyys, joka kohdistuu myös omaan työhön. Tieteellisestä tiedosta ei tule koskaan valmista, mutta se on parasta tietoa, mitä käytettävissämme on. Yksittäinen ihminen voi tehdä päätöksiä kokemuksensa pohjalta, mutta yhteiskunnalliselle päätöksenteolle tarvitaan tukevampi pohja, jonka tarjoaa tieteellinen tieto.

Tämä haastaa tutkijat kertomaan tuloksistaan yleistajuisesti ja kiinnostavasti. Tutkijan päätyö on kuitenkin tutkia ja tuottaa tieteellisiä julkaisuja. Monet tutkijat vastaavat itse rahoituksensa hankinnasta ja ilman kunnollista julkaisuluetteloa rahoitusta ei tule. Tätä taustaa vasten viestintä tiedeyhteisön ulkopuolelle ei ehkä sijoitu tutkijan prioriteettilistan kärkeen. Viestintätaitojen kehittämiseen ei löydy aikaa eikä siihen välttämättä juuri kannustetakaan. Onneksi on kuitenkin myös asiantuntijoita, jotka haluavat kertoa työstään laajemmallekin yleisölle. Heitä seuraamalla ja heidän toiminnastaan inspiroitumalla voi omaakin osaamistaan kehittää.

Tiedeviestintä – ja asiantuntijaviestintä ylipäätään – on tasapainottelua. Asia täytyy kertoa selkeästi, lyhyesti ja ytimekkäästi. Kuitenkaan teksti ei saa ajautua niin yleisluontoiselle tasolle, että sisältö hukkuu kokonaan. Ratkaisu voi olla tarttua kerrallaan riittävän pieniin kokonaisuuksiin. Yhden blogikirjoituksen sijasta voi kirjoittaa sarjan kirjoituksia, jotka yhdessä muodostavat kokonaisuuden tietystä aihepiiristä.

Tekstiä tehokkaampia voivat ovat kuvat ja videot. Varsinkaan jälkimmäinen ei valitettavasti ole omaa osaamistani, mutta ihailen upeita esimerkkejä kuten viraali-ilmiöksi muodostunutta videota ilmaston lämpenemisestä. Vinkkejä voi kerätä esimerkiksi Facebook-ryhmästä ”Tiedon visualisointi”.

Toivon, että yhä useampi eri alan tutkija löytäisi äänensä myös julkisesti. Kanavana voi olla vaikka blogi, Youtube, Twitter tai LinkedIn. Opetella voi vähitellen ja pienin askelin, taidot kyllä kehittyvät tekemällä. Kannustan tutkijoita myös verkostoitumaan avoimemmin ja osallistumaan ennakkoluulottomasti myös muihin ammatillisiin tapahtumiin tiedekonferenssien ja -seminaarien lisäksi. Avoin asenne voi tuoda mukanaan vaikka uusia ja yllättäviä yhteistyömahdollisuuksia!

Kerro kommenteissa parhaat vinkkisi asiantuntijaviestintään! Tai kerro kenen asiantuntijan viestintätaitoja ihailet ja miksi?

Niina Tavi on viestintätaitojensa kehittämisestä innostunut ympäristöalan asiantuntija (FT), joka etsii uutta työtä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotehtävien parista. Tiedeviestinnän kohteina kotona ovat insinöörimies sekä 3- ja 5-vuotiaat tyttäret, joista vanhempi osaa jo kertoa olennaiset osat maaperän hiilenkierrosta.